Ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta Pekka Haavisto arvioi Aamuvirkkulan tentissä omia vahvuuksiaan tehtävään.
- Nyt arvioidaan sellaista presidenttiä, joka pystyy hoitamaan presidentin keskeiset tehtävät: ulkopolitiikan johtamisen, puolustusvoimien ylipäällikyyden, korkeat virkanimityket ja samaan aikaan toimimaan arvovaikuttajana. Ja luomaan uutta kuvaa Suomesta maailmalla. Dynaamista kuvaa. Millä tavalla me seuraavat kuusi vuotta eletään ja ollaan? Miltä Suomi näyttää maailmalla? Uskon, että itse olen siinä kisassa hyvä. Ollaan mukana kansainvälisessä yhteistyössä. Ollaan osaavia, ollaan koulutettuja, ollaan mukana maailmaan vaikuttamassa, Haavisto listaa.












