Räsänen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että poliisien menoja olisi mahdollista supistaa lyhentämällä ravintolojen aukioloaikoja. Räsänen puhui haastattelussa "muutamaa tuntia varhaisemmata sulkemisajasta". Räsäsen mukaan teko vähentäisi poliisin työtä, sillä valtaosa poliisin työtehtävistä ajoittuu juuri yökerhojen nykyiseen sulkemisaikaan neljän ja viiden väliin aamulla.
Nettiadressissa vaaditaan jo Päivi Räsäsen eroa ministerinvirasta. Sen on perustanut ravintolatyöntekijä Antti Kurki, joka kirjoittaa adressin alustuksessa näin:
- Olen kurkkuani myöden täynnä tälläista tekopyhää holhousyhteiskuntaa, varsinkin kun päätökset ovat huonoja ja väärin perustein tapahtuvia. Esimerkiksi vaatimus yökerhojen aukioloaikojen typistämisestä usealla tunnilla. Olen työskennellyt koko työurani ravintoloissa, hotelleissa, laivoilla ja aina ravintolassa. Vaatimuksenne on käsittämätön!
Kurki on lisännyt tunteenpaloa pursuvaan tekstiinsä jälkikäteen huomautuksen, jossa hän kertoo kirjoittaneensa adressiin tunnekuohun vallassa. Hän alleviivaa, ettei hänella ole minkäänlaisia raivontunteita asian suhteen.
Adressi on nähtävissä tästä.
Vaikka nettikansa onkin ollut viime vuosina verrattain helppo saada allekirjoittamaan erilaisia adresseja, Räsäsen ehdotusta on kritisoinut myös muun muassa matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa:n toimitusjohtaja Timo Lappi. Hän kommentoi asiaa Helsingin Sanomille eilen.
- Se tarkoittaisi, että ravintoloiden myynti vähenisi edelleen. Samoin alan työpaikat ja valtion verotulot. Alkoholin juominen siirtyisi enenevässä määrin koteihin ja kaduille. Myös salakapakoita syntyisi nykyistä enemmän.












