Taloussanomien mukaan kyse on vain rajoitetusta erästä ja sitä riittää korkeintaan kahdeksi kuukaudeksi. Lehden haastattelemien ravintoloitsijoiden mukaan kahden tähden Jallu loppunee kesken. Juoman hinta on yhden ja kolmen tähden Jaloviinan väliltä.
Retrotuote tuodaan markkinoille valtion viinatehdas Altian 80-vuotissyntymäpäivien kunniaksi.
Jaloviina jaetaan eri luokkiin sen mukaan kuinka suuri osuus juomasta on konjakkia ja kuinka suuri osa viinaa. Vuodesta 1948 lähtien myynnissä on ollut vain yhden ja kolmen tähden Jaloviinaa. Aikaisemmin juoman eri sekoituksia on ollut kuitenkin peräti viittä eri laatua.
- Tähdetöntä Jaloviinaa valmistettiin heti sodan jälkeen, ja siihen lisättiin konjakkia ainoastaan antamaan väriä. Kansan suussa sillä oli lisänimi vääpeli.
- Yhden tähden Jaloviinassa oli konjakkia yksi neljäsosa.
- Kahden tähden Jaloviinassa oli konjakkia puolet.
- Kolmen tähden Jaloviinassa oli aiemmin konjakkia kolme neljäsosaa. Nykyisin suhde on liikesalaisuus.
- Jaloviina Extra oli myynnissä vuosina 1935-1936 ja se sisälsi eniten konjakkia.
Lähteet: Taloussanomat, Wikipedia












