Kuva: Fotolia

Kaksi yleistä pelkoa pilaa parisuhteen helposti

07.07.2016 14:15 - Reija Saarinen

Peloille ei kannata antaa liikaa valtaa, sillä ne voivat pilata hyvänkin suhteen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan on olemassa kaksi yleistä pelkoa, jotka pilaavat helposti hyvänkin parisuhteen. Ne ovat tutkijoiden mukaan pelko hylätyksi tulemisesta sekä tunteellisen yhteyden puuttuminen kumppanin kanssa.

Lopputulos on muutaman erilaisen tutkimuksen summa. Yhdessä tutkimuksessa tutkittaville esitettiin erilaisia kysymyksiä, joissa yhdessä kysyttiin hylkäämisen pelosta eli siitä, miten paljon ihminen pelkää sitä, että hänet jätetään. Toisessa tutkimuksessa sen sijaan mitattiin ihmisen riippuvuus ja riippumattomuussuhdetta omaan kumppaniin. Tarkoituksena oli siis selvittää, onko henkilöllä taipumusta eristäytyä tunteiden osalta omasta kumppanistaan. Lopuksi tutkijat sitten selvittivät koehenkilöiden tyytyväisyyttä omaan suhteeseensa.

Tutkijat huomasivat, että pelko hylkäämisestä tekee ihmisestä myös tyytymättömämmän omaan suhteeseensa. Periaatteessa siis ihminen, joka pelkää jätetyksi tulemista eristää itsensä ja tunteensa eikä pysty ehkä luomaan tunnetasolla kovinkaan pitkää ja kestävää suhdetta. Käytännössä ihminen siis sabotoi oman onnensa.

Kun ihminen pelkää koko ajan pahinta, eikä siksi uskalla päästää tunteitaan valloilleen, ei hän luo kestäviä suhteitakaan. Siksi peloista kannattaakin pyrkiä eroon.

Lue myös: 8 asiaa, jotka tapahtuvat silloin, kun suhde on vakaalla pohjalla

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat