Kuva: Fotolia

Tärkeät merkit, jotka kertovat rakkaasi menettävän kiinnostuksensa sinuun

21.04.2017 16:45 - Karoliina Kotala - Luettu 3 556 kertaa

Olipa ihastuminen kuinka taianomaista hyvänsä, voi joskus suhteessa jomman kumman osapuolen kiinnostus lopahtaa.

Rakastuminen on yksi upeimpia tunteita maailmassa, mutta usein ajan saatossa tunteet tasoittuvat ja arkisempi aika koittaa parisuhteelle. Huumaava rakkauden tunne saattaa väistyä ja pahimmillaan kiinnostus kumppaniin voi hiipua kokonaan. On kuitenkin olemassa merkkejä, jotka voivat viestiä rakkaasi tunteiden viilentyneen.

Seksi ei juurikaan kiinnosta häntä

Toki seksielämäkin tasaantuu ajan saatossa, mutta sen olisi silti hyvä olla osa parisuhdetta. Seksiä ei tarvitse olla päivittäin, mutta sen tulisi silti olla houkuttelevaa ja nautinnollista oman kumppanin kanssa. Jos näyttää, että kumppanille seksi tuntuu vain arkiselta askareelta, on se huono merkki.

Hän on riitaisa

Vaikka sinusta tuntuu, että teet kaiken väärin, voi syy itsesi sijaan olla kumppanisi tyytymättömyydessä suhteeseenne. Jatkuva riitojen keksiminen on keino etäännyttää itseään suhteesta. Yritä malttaa mielesi ja kuunnella mitä rakkaasi yrittää kertoa riitelyn keinoin.

Hän ei enää helli sinua

Vaikka suhde arkistuukin, ei hellyys saisi jäädä suhteesta. Jos tuntuu, ettei kumppanisi suukottele sinua, halaa ja yleisesti nauti yhteisestä ajasta ja läheisyydestä, on se huolestuttava merkki. Voit itse näyttää esimerkkiä ja kehua ja suukotella rakastasi.

Tunnut jäävän ulkopuolelle hänen asioistaan

Jos rakkaasi ei kerro sinulle suunnitelmistaan ja tunteistaan, on se ehdottomasti hälytysmerkki. Toki kummankin on syytä tehdä asioita yksinkin, mutta jos huomaat jääväsi kaikesta ulkopuolelle, mainitse asiasta kumppanillesi.

Tunnet hänen loittonevan luotasi

Joskus on hyvä luottaa vain vaistoihinsa, sillä intuitio voi kertoa paljonkin. Jos tunnet erkaantuvasi rakkaastasi, älä jää katsomaan ja odottamaan tilanteen kehittymistä, vaan puutu asiaan. Kerro kumppanillesi huolesi ja katso, haluaako hän korjata yhdessä tilannetta.

Lähde: Ask Men

Kilpailut

Uusimmat