Kuva: Fotolia

Ryppyjä rakkaudessa? Neuvot, jotka tekevät parisuhteesta vahvemman kuin koskaan aikaisemmin

18.07.2017 10:15 - Emmi Moilanen

On tärkeää ottaa vastuu omista teoistaan myös silloin, kun on tuottanut suhteen toiselle osapuolelle pettymyksen.

Lähes jokaisessa parisuhteessa tulee vastaan onnellisten hetkien lisäksi myös vaikeita aikoja. Haasteet ovat kuitenkin erinomainen tilaisuus rakentaa parisuhteesta yhä vahvempi. Kun huomaa suhteensa ajautuneen vaikeiden aikojen karikolle, on hyvä ottaa hetki aikaa vain itselleen ja kumppanilleen selvittääkseen, mistä vastoinkäymiset oikein johtuvat.

Lifehack-sivusto kokosi yhteen neuvot, joiden avulla selätätte yhdessä parisuhdettanne koettelevat vaikeat ajat.

18 keinoa rakentaa vahvempi parisuhde:

1. Varmistukaa siitä, että molemmat priorisoivat parisuhteen tärkeimmäksi asiaksi elämässään.

2. Hyväksykää, että jokaisessa parisuhteessa osapuolet pettyvät toisiinsa aina ajoittain.

3. Älkää missään tilanteessa vähätelkö, halveksiko tai kommentoiko loukkaavasti toistenne piirteitä tai tulevaisuuden haaveita.

4. Älkää rakentako muuria välillenne, vaan kohdatkaa myös vastoinkäymiset yhtenäisenä tiiminä. Muistakaa, että ette taistele toisianne vastaan vaan yhdessä joukkueessa parisuhteenne vahvistamiseksi.

5. Välttäkää syyttämästä toisianne menneisyyden virheistä.

6. Älkää yrittäkö muuttaa toisianne väkisin. Muistakaa, että muutoksen tulee lähteä aina henkilöstä itsestään.

7. Keskittykää toistenne hyviin puoliin ja muistakaa ne piirteet, joihin olette toisissanne alun perin ihastuneet.

8. Opetelkaa antamaan anteeksi toisillenne ja päästäkää irti turhasta katkeruudesta.

9. Opetelkaa olemaan aidosti läsnä hetkissä, jotka vietätte yhdessä.

10. Tehkää toisillenne selväksi, että olette kiinnostuneita kuulemaan toistenne tunteista ja olette valmiita ymmärtämään toinen toisianne myös riitojen aikana.

11. Opetelkaa tuntemaan, mitä tarvitsette toisiltanne tunteaksenne olonne rakastetuiksi ja arvostetuiksi.

12. Ottakaa yhdessä opiksi tekemistänne virheistä. Tämä on yksi tehokkaimmista keinoista vahvistaa parisuhdettanne.

13. Sopikaa yhdessä rajoista, joita kumpikaan teistä ei riko missään tilanteessa.

14. Kunniotakaa itseänne myös yksilöinä, sekä opetelkaa keskustelemaan avoimesti myös vaikeista ja häpeällisistä tunteista.

15. Välttäkää salaamasta asioita toisiltanne.

16. Ottakaa vastuu teoistanne myös silloin, kun olette tuottaneet pettymyksen toisillenne.

17. Muistakaa osoittaa päivittäin hellyyttä toisianne kohtaan. Kertokaa toisillenne myös, mistä asioista olette kiitollisia parisuhteessanne.

18. Unelmoikaa yhdessä. Keskustelkaa tulevaisuuden haaveistanne ja siitä, mihin suuntaan haaveilette parisuhteenne vuosien saatossa kehittyvän.

Lue myös: Sana, joka auttaa riidan sovittelussa - ota haltuun omassa suhteessasi

Lue myös: 9 riitaa, jotka kuuluvat pitkään parisuhteeseen - kuulostavatko tutuilta?

Lue myös: 5 toimivaa tapaa, joilla vähennät riitoja parisuhteessa

Lähde: Lifehack

Kilpailut

Uusimmat