Kuva: Fotolia

Ihmiset kertovat rehellisesti: Hetki, jolloin tiesin parisuhteeni päättyvän

19.07.2017 17:15 - Senja Rapila

Parisuhde voi päättyä joskus äkkiarvaamatta, mutta välillä suhde tekee hitaan kuoleman, eikä sitä välttämättä tajua itsekään.

Eli millaisina hetkinä ihmiset ovat tienneet, että heidän parisuhteensa on päättymäisillään? Voit lukea kertomukset alapuolelta.

Hän ei enää nähnyt vaivaa

"Kun hän ei enää nähnyt yhtään vaivaa suhteen eteen. Tunsin aina oloni todella ei-rakastetuksi ja ei-halutuksi. En usko, että kenenkään tulisi kokea tuollaisia tunteita omassa parisuhteessaan. Lähdin kerran, palasin. Lähdin toisen kerran pysyvästi kolmen kuukauden jälkeen. Se ei ollut helppoa, mutta parhaaksi minulle."

Riitoja oli jatkuvasti enemmän

"Tulimme siihen pisteeseen, missä hän yritti jatkuvasti keksiä uusia asioita, mistä voisi aloittaa riidan kanssani. Hän sai oloni tuntumaan niin huonolta ja sai minulle huonon omantunnon kaikesta mitä tein. Minun piti olla joka päivä todella varovainen sanoissani, koska hän saattoi muuttua ilkeäksi hetkessä ja pilata koko päiväni."

Tunteita ei enää ollut

"Kun huomasin, että en välittänyt siitä, jos hän olisi pettänyt minua. Se tunne, etten tuntenut mitään tätä henkilöä kohtaan, oli ylivoimainen. Se oli se herätys siihen, että parisuhde oli ohi."

Yhdessä vietetty aika ei enää ollut sen arvoista

"Kun peruin treffimme vain sen takia, että en halunnut viettää aikaa hänen kanssaan."

Yhteiset vitsit eivät enää olleet hauskoja

"Kun hän lopetti vitseille nauramisen ja ei enää ollut mukana sisäpiirivitseissä, joita sinulla oli aiemmin hänen kanssaan."

En enää halunnut olla suhteessa

"Kun katsoin häntä ja ajattelin, että ehkä meidän pitäisi vain seurustella siihen asti kunnes tapaamme ihmiset, joiden kanssa haluaisimme oikeasti olla."

Kun raja ylittyi

"Äidilläni oli persoonallisuushäiriö ja hänen veljensä ampui hänet 10 vuotta sitten. Kun riitelin poikaystäväni kanssa, hän lipsautti: 'Jos äitisi oli yhtä h*lvetin hullu kuin sinä, ehkä hän ansaitsi sen'. Tiesin, etten pysty katsomaan häntä enää samalla tavalla sen jälkeen."

Kun rakkaudesta tuli taakka

"Kun kaikki romanttiset eleeni eivät olleet enää romanttisia ja ärsyttivät häntä sen sijaan: ovien avaaminen, kukkien tuominen, yllätyslippujen ostaminen esityksiin ja ruuanlaitto kotona. Se hetki kun  tajuat, että kädestäpitäminen ja suuteleminen ovat hänelle pakkopullaa, silloin tiedät sen olevan ohitse. Hukkasin kahdeksan vuotta näiden asioiden tekemiseen ja ajattelin, että menisimme naimisiin. Ihmiset muuttuvat."

Kun muistosta tuli tärkeämpi

"Kun rakastuin enemmän muistoon tyttöystävästäni kuin siihen henkilöön, joka seisoi edessäni."

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Parisuhteessa on 5 vaihetta - katso, mitä niistä sinä elät parhaillaan

Kilpailut

Uusimmat