Kuva: Fotolia

Ethän jämähdä mukavuusalueesi sisäpuolelle? 8 merkkiä kertovat, että saatat tyytyä liian vähään

22.07.2017 13:45 - Emmi Moilanen

Jatkuva levottomuuden tunne voi kieliä siitä, että vietät liikaa aikaasi mukavuusalueen sisäpuolella.

Rutiinit ja tutut toimintatavat tuovat elämään jatkuvuutta ja turvallisuuden tunnetta. On kuitenkin tärkeää, että aika ajoin muistaa ottaa askeleita myös eteenpäin ja toteuttaa esimerkiksi pitkäaikaisia haaveitaan. Jos tunnet turhautumista siksi, että elämäsi polkee paikallaan, olisi hyvä varmistaa, että et jätä uusiin mahdollisuuksiin tarttumatta pelätessäsi esimerkiksi epäonnistumista.

Though Catalog -sivusto listasi hälytysmerkit joita kannattaa tarkkailla erityisesti silloin, kun pelkää jääneensä oman mukavuusalueensa sisäpuolelle.

Ethän sorru näihin?

1. Huomaat, että et enää haaveile samalla tavalla kuin ennen.

2. Et jaksa nähdä enää vaivaa tavoitteidesi saavuttamiseksi ja tunnet harmitusta asiasta.

3. Pelkäät siirtyä elämässäsi eteenpäin ja murehdit jo etukäteen tiettyjen aikakausien loppumista elämässäsi.

4. Tunnet olevasi jatkuvasti rauhaton - olipa kyse sitten työelämästä, rakkaudesta tai tulevaisuuden suunnitelmista.

5. Huomaat ajatustesi kiertävän negatiivisia ratoja ja valitat runsaasti kaikesta.

6. Huomaat elämäsi kulkevan rutinoituneita polkuja ja pystyt ennustamaan, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

7. Odotuksesi eivät enää ole korkealla itsesi tai tulevaisuutesi suhteen.

8. Huomaat itseluottamuksesi laskeneen, jonka seurauksena pelkäät tarttua uusiin haasteisiin.

Lue myös: Onko ystävyytenne hiipumassa? 8 paljastavaa hälytysmerkkiä

Lue myös: Oletko päässyt yli exästäsi? Lue paljastavat merkit

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat