Kuva: Shutterstock

Unohda elokuvat ja kahvilat - lue 7 erikoista treffi-ideaa, joita et ehkä ole ajatellut tekeväsi

16.10.2018 20:45 - Lauri Kujanpää

Esimerkiksi palapelin kokoaminen voi olla suuri yhteinen nautinto.

Deittailu on monelle sinkulle normaalia arkea, kun halutaan tutustua uusiin potentiaalisiin kumppaneihin. Toki deittailua voi myös harrastaa huvikseen yhden yön juttujen toivossa, mutta silloinkin ihastuminen voi kolkutella pääkopassa. 

Mutta mitä kaikkia deiteillä voikaan tehdä? Usein ihmiset käyvät perinteisesti esimerkiksi elokuvissa, kahviloissa tai ravintoloissa. Maailman on kuitenkin täynnä mahdollisuuksia, joten erikoisempienkin ajatusten ehdottaminen saattaa jo itsessään tehdä hyvän vaikutuksen treffikumppaniin. Miten olisi esimerkiksi mukava palapeli tai auringonnousun katsominen käsi kädessä?

Lue alta seitsemän erilaista treffivinkkiä!

1. Leipokaa yhdessä

Yllätä deittikumppanisi ja pyydä hänet leipomaan kotiisi. Tehkää yhdessä joku yksinkertainen ruoka tai herkku, josta molemmat nauttivat.

2. Menkää koirapuistoon

Onko sinulla tai deitilläsi koira? Menkää yhdessä koirapuistoon, sillä siellä jutteleminen on mukavaa ja samalla voi tappaa hiljaisia hetkiä kehumalla suloisia karvakuonoja.

3. Tehkää palapeli

Kyllä, kootkaa yhdessä palapeli. Tässä huomaatte heti, kuinka toimitte yhdessä sekä se on myös mukavaa puuhastellua tutustumisen ohessa. 

4. Herätkää aikaisin ja menkää katsomaan rannalle auringonnousua

Tämä, jos joku on todella romanttista. Kun molemmat ovat vielä hieman unenpöpperössä sekä saattavat kaivata läheisyyttä aamutuimaan, voitte yhdessä halia rannalla.

5. Ottakaa toisistanne typeriä valokuvia

Menkää kameran kanssa johonkin hauskaan paikkaan ja ottakaa toisistanne typeriä kuvia. Tämä kertoo siitä, että huumorintajua löytyy!

6. Käykää koeajamassa autoa

Ehkäpä pieni ajelu hienolla autolla voisi lähentää? Käykää yhdessä koeajamassa jotain tyylikästä autoa ja tehkää pieni matka kauniille maanteille. Laittakaa musiikki soimaan ja eläkää hetkessä!

7. Poimikaa marjoja

Pyydä toinen kanssasi metsään poimimaan esimerkiksi marjoja tai sieniä. Tällöin itsensä tällääminen juhlakuntoon ei ole pääasia ja molemmat voivat tutustua rauhassa ilman ulkonäköpaineita. 

Lue myös: Naiset paljastavat: Parhaat deittivinkit, jotka olen äidiltäni saanut

Lue myös: Tunnista jo deittailun alussa, onko parisuhteella tulevaisuus - 7 paljastavaa seikkaa

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat