Kuva: Shutterstock

Ehkäise turhat riidat parisuhteessa – niksit, jotka parantavat kommunikaatiotanne heti

19.02.2019 19:15 - Emmi Moilanen

Hyvää kommunikaatiota on myös se, että osaa kuunnella, mitä toisella on sanottavanaan.

On tavallista, että rakkaudesta löytyy aina myös jonkun verran ryppyjä. Parisuhteessa ollessa oman kumppanin kanssa joutuu selvittelemään myös niitä vaikeita asioita, jotka oikeastaan mieluummin lakaisisi maton alle. Riidellessä ei kuitenkaan missään nimessä tulisi sortua syyllistämiseen ja nimittelyyn, vaan välien selvittely tulisi pitää rakentavana.

Hyvät kommunikaatiotaidot eivät siis tarkoita pelkästään verbaalista lahjakkuutta, vaan myös sitä, että olet avoin ottamaan myös kritiikkiä vastaan itse. Bustle haastatteli terapeutteja ja selvitti, millaisia kommunikaatiotaitoja meistä jokaisen tulisi hallita.

1. Sille on syynsä, miksi riitelette samasta asiasta yhä uudelleen ja uudelleen

- Hyvä tapa lähestyä ongelmaa on se, että opitte tunnistamaan, millaiset ongelmat pohjimmiltaan vaivaavat suhdettanne. Millaiset asiat saavat riidan alkamaan välillänne, neuvoo parisuhdeterapeutti Amy McManus.

2. Muistakaa, että joskus on vain hyvä kuunnella, mitä toisella on sanottavanaan

- Joskus ainoa asia, mitä kumppani tarvitsee, on toteamus ”minä ymmärrän” tai muu myötätuntoinen lause. Joskus pelkkä pitkä halaus auttaa, McManus kertoo ja korostaa läsnäolon tärkeyttä.

3. Olettamukset ja nopeat johtopäätökset vaikeuttavat hyvää kommunikointia

Omarin mukaan omat johtopäätökset ja oletukset johtavat helposti erimielisyyksiin, väärinkäsityksiin ja riitelyyn. Älkää siis yrittäkö ”lukea toistenne ajatuksia” tai olettako, että toinen ymmärtää sanattomasti mitä ajattelet.

4. Älä arastele pyytää anteeksi

Jos tiedät, että on syytä, vilpitön anteeksipyyntö ja omien virheiden myöntäminen on nopea keino parantaa parisuhteen kommunikaatiota.

- Useilla ihmisillä on vaikeuksia ottaa vastuu omasta käytöksestään, joka puolestaan johtaa riitoihin, terapeutti Connie Omari huomauttaa.

5. Käytä ”hampurilaispalautetta” vaikeita asioita selvittäessänne

Hampurilaispalaute tarkoittaa sitä, että kahden positiivisen huomion välissä kerrot asiasta, joka vaivaa mieltäsi. Tämä tapa selvittää vaikeita asioita on hedelmällinen kommunikaation kehittämisen kannalta, sillä välien selvittely alkaa sekä päättyy positiivisiin mietteisiin.

6. Asioiden läpikäyminen ja keskustelu voi olla myös hauskaa

- Ajatelkaa kommunikaatiota suhteen polttoaineena. Löytäkää keinot, jotka tuntuvat juuri teidän kohdallanne hyvältä ja hyödyntäkää näitä taitoja silloin, kun kohtaatte vaikeita aikoja, parisuhdeterapeutti Latasha Matthews muistuttaa.

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lue myös: Lupaukset, jotka jokaisen pariskunnan kannattaa tehdä - lujittaa suhdetta huomattavasti

Lue myös: Miksi ystävän kanssa riitely on tärkeää? 8 syytä, joiden takia nahistelu kannattaa

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat