Kuva: Shutterstock

Naisten sydäntäsärkevät kokemukset: Teko, jota ei olisi enää kannattanut antaa kumppanille anteeksi

17.09.2019 17:45 - Emmi Moilanen

On mahdollista, että horjunut luottamus ei enää koskaan palaa ennalleen.

Parisuhteessa kumppanuksilta kysytään kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä vaikeiden aikojen osuessa kohdalle. Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen ovat taitoja, jotka vahvistavat suhdetta ja hitsaavat usein kumppanuksia yhä tiiviimmin yhteen.

Joskus mokat ovat kuitenkin niin isoja, että ne sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta koituvat parisuhteen kohtaloksi. Elite Daily -sivusto kokosi yhteen naisten kertomuksia tilanteista, jolloin anteeksiantaminen ei enää korjannut tilannetta.

Suomensimme koskettavimmat kertomukset alle.

Hukattu vuosi

”Yritin antaa pettäjälle anteeksi vuoden ajan. Hyvin, hyvin katuvaiselle pettäjälle. En kadu sitä, että yritin antaa anteeksi, vaan kadun sitä, että tuhlasin vuoden aikaa, jonka olisin voinut käyttää jo toipumiseen. Näin vuosia myöhemmin hän on yhä surullinen siitä, että petti. Ei ole kyllä minun ongelmani.”

Horjunut luottamus koitui kohtaloksi

”Seurustelun eksäni kanssa neljä vuotta, ja kaksi vuotta ajasta hän petti minua tunnetasolla. Mies kertoi asiasta minulle ja erosimme kahdeksi viikoksi, mutta otin hänet takaisin. Päädyin kuitenkin jättämään hänet kaksi vuotta myöhemmin, vain puoli vuotta sen jälkeen, kun mies oli kosinut minua.

Tajusin, että en enää koskaan tule rakastamaan häntä samalla tavalla kuin ennen, enkä voinut kunnioittaa miestä enää elämänkumppaninani. Halusin uskoa, että saisimme jutun onnistumaan mutta luottamusta oli äärimmäisen vaikea rakentaa uudelleen.”

Kumppanin äiti oli aina oikeassa

”Minulla oli useita erimielisyyksiä kumppanin äidin kanssa ja mies valitsi aina hänen puolensa. En yleensä edes pyytänyt, että hänen tulisi valita puolensa, vaan se tapahtui silti. Äiti oli aina oikeassa. Kuten voi varmaan kuvitella, tämä sai parisuhteen murtumispisteeseen. Lopulta laitoin miehen valitsemaan tyttäremme tai äitinsä välillä. Hän valitsi äitinsä.”

Uusi mahdollisuus päätyi pettämiseen

”Opiskeluaikainen poikaystäväni totesi minulle ystävänpäivänä, etten ollut vaimomateriaalia. Vain alle vuorokautta myöhemmin hän aneli anteeksiantoani. Kuusi kuukautta kului ja päätin naiivina antaa hänelle uuden mahdollisuuden. Pian mies päätyi pettämään minua vakioravintolassaan työskentelevän tarjoilijan kanssa.”

Valhe teki syvän loven luottamukseen

”Eksäni valehteli työstään minulle kahden vuoden ajan. Näytin typerältä, kun koko juttu paljastui minulle. Oli aika rankkaa, ja vaikka lopulta ymmärsinkin hänen syynsä, anteeksianto tapahtui vasta kahden vuoden päästä tapahtuneesta. Siltikin päädyimme eroamaan kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen.”

Lue myös: Naiset kertovat: Mikä parisuhteessa on kaikkein parasta?

Lue myös: Vaikea ero takana? 10 parasta vinkkiä erosta selvitymiseen

Lue myös: Miehet paljastavat: Asia, jota salaan kumppaniltani yhä

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat