Kuva: Fotolia

Liika kommunikaatio tai uteliaisuuden puute - 6 yleisintä syytä erolle

27.08.2016 21:15 - Emma Ylistalo

Parisuhdeterapeutit kertovat, mitkä asiat he ovat ammatissaan todenneet suurimmiksi kompastuskiviksi pariskunnille.

Pitkä parisuhde tai avioliitto harvoin päättyy hetkessä. Usein asioita mietitään pitkään ja hartaasti. Parisuhdeterapeutit kertovat, mitkä ovat kuusi yleisintä asiaa, jotka ajavat pariskunnat erilleen ja joihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota omassa parisuhteessa enne kuin on liian myöhäistä.

1. Pariskunta ei ole enää utelias toisistaan

Pitkässä suhteessa saattaa menettää arvostuksen siihen, millainen toinen on suhteen ulkopuolella. Et välttämättä jaksa nähdä enää vaivaa tutustuaksesi kumppaniisi koko ajan. Parisuhdeterapeutti Melissa Fritchle muistuttaa, että ihminen, joka istuu aamupalapöydässä sinua vastapäätä, saattaa edelleen yllättää. Pysykää siis kiinnostuneina toisistanne, kyselkää kysymyksiä ja jakakaa keskenänne uusia näkökulmia asioihin. 

2. Suhteessa on liikaa kommunikaatiota

Kommunikaatio on tietenkin avain terveeseen suhteeseen, mutta sitä voi olla myös liikaa. Psykologi Kristin Davinin mukaan kokoaikainen viestittely voi tehdä hallaa suhteelle.

- Jos toinen haluaa koko ajan tietää, mitä toinen tekee, ajattelee ja mitä hän ajattelee suhteesta, toinen  voi tuntea valtavaa painetta, Davin muistuttaa.

3. Seksi aiheuttaa stressiä

Seksin pitäisi olla pariskunnille tapa yhteyteen, mutta kun ongelmia tulee makuuhuoneen puolella, ne vaikuttavat koko suhteeseen. Seksistä puhuminen voi toisinaan olla hankalaa, mutta pyri silti selvittämään asia. Fritchlen mukaan asioista tulee kommunikoida avoimesti, eikä niitä tule jättää huomiotta.

4. Riidat rahasta yleistyvät

Rahalla on väliä parisuhteessa. Parisuhdeterapeutti Lynn Zakerin mukaan erilaiset rahankäyttötottumukset voivat johtaa isoihinkin riitoihin ja mielipahaan. Näissä tilanteissa kannattaa pyrkiä kompromissiin ja paras tapa on usein yrittää katsoa asioita kumppanin kannalta ja näin yrittää ymmärtää paremmin hänen kantaansa.

5. Toinen tuntee tukehtuvansa suhteessa

Davinin mukaan aika erillään on paljon tärkeämpää kuin moni edes tajuaa. Hänen mukaansa liian usein toinen osapuoli haluaa viettää kaiken aikansa kumppaninsa kanssa, jolloin aikaa ei jää ystäville tai yksinololle. Lopulta tämä saattaa johtaa epäterveeseen riippuvaisuuten toisesta. Anna siis toiselle riittävästi tilaa suhteessa.

6. Suhde ei ole enää etusijalla

Parisuhdeterapeutti Christine Wilken mukaan yleisin syy eroon on se, että liian moni muu asia kilpailee huomiosta avioliiton kanssa. Se voi olla työ, lasten harrastukset tai täysin erilliset sosiaaliset elämät. Muista siis asettaa parisuhteesi tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi, jos haluat sen onnistuvan.

Lähde: Huffington Post

Lue myös: Ihmiset kertovat hetkestä, jolloin tiesivät avioliittonsa olevan ohi

Kilpailut

Uusimmat