Kuva: Fotolia

Oletko kuullut runouden tai esileikin pelosta? Fobiat voivat haitata parisuhdetta

30.07.2016 17:15 - Tiina Svensk

Monet fobiat voivat haitata parisuhdetta tai tehdä sen jopa mahdottomaksi.

Fobia on vahva pelkotila, joka liittyy tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin. Fobiaa ei voi järjellä itselleen selittää tai hallita, ja erilaisia fobioita voi muodostua mitä tahansa asiaa kohtaan. Mindbodygreen -sivusto listasikin kaikki pelkotilat, jotka liittyvät rakkauteen ja parisuhteisiin.

Oletko koskaan kuullut seuraavista peloista:

Suutelemisen pelko

Suutelemista pelkäävät ahdistuvat siitä, että suudellessa joutuu kosketuksiin toisen suussa ja syljessä olevien bakteerien kanssa. Jotkut suutelemista pelkäävät ahdistuvat myös, jos he joutuvat haistamaan toisen pahan hajuisen hengityksen. 

Seksin pelko

Genofobia eli fyysisen läheisyyden pelko vaikuttaa merkittävästi parisuhteen tai minkä tahansa ihmissuhteen muodostumiseen. Seksin ja läheisyyden pelkoa kannattaakin käsitellä ehdottomasti ammattiauttajan kanssa, sillä fobioistaan voi myös päästä eroon.

Runouden pelko

Metrofobiasta kärsivät eivät kaipaa rakkausrunoja omalta kumppaniltaan, sillä runot saavat heidät kauhun partaalle. Mindbodygreen sivulla nähdään kuitenkin myös fobian valoisa puoli: ainakaan oman rakkaan ei tarvitse olla oman elämänsä Shakespeare, joka kynäilisi runoja rakkauden osoitukseksi!

Esileikin pelko

Vaikka asiantuntijat painottavatkin esileikin tärkeyttä terveessä parisuhteessa, saattaa lämmittely ajaa sarmassofobiasta kärsivät kauhun partaalle. Fobian omaaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kyseiset henkilöt voisi harrastaa seksiä.

Avioliiton pelko

Gamofobiaa ei pidä yhdistää sitoutumiskammoon kevein perustein, mutta on olemassa ihmisiä, joilla on todettu olevan avioliiton pelko. 

Rakastumisen pelko

Filofobia tarkoittaa rakastumisen pelkoa. Henkilö, jolla on todettu rakkauden pelko, ei uskalla aloittaa parisuhdetta, sillä vahvojen ja suurien tunteiden muodostuminen pelottaa häntä. Aivan kuten kaikkien muidenkin pelkojen kanssa, myös filofobiasta voi päästä eroon oikeanlaisella terapialla ja ammattiauttajan voimin.

Lue myös: Rakkaus ei ole satua - 5 tärkeää parisuhdeneuvoa

Lähde: Mindbodygreen

Kilpailut

Uusimmat