Suomalaispsykologi pariskunnille: Pelkkä keskustelu ei riitä - kokeilkaa 30 sekunnin sääntöä!

27.09.2016 11:58 - Anna Hopi

Ensitreffit alttarilla -ohjelman psykologi Tony Dunderfeltilla on kymmenien vuosien kokemus suomalaisista pariskunnista.

MTV3:n Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa kolme asiantuntijaa valitsivat kolme pariskuntaa, jotka menivät naimisiin televisiosarjassa. Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan avioituneet parit saavat harjoitella tulevina viikkoina muun muassa kommunikaatiotaitoja. Suhteet ovat lähteneet kehittymään omaan suuntaansa alttarilta.

- Olen havainnut todella kiehtovia muutoksia. Yleensä ihmiset ajattelevat, että jos parisuhde alkaa ihanassa rakastumisen huumassa, että se jatkuu myös vuosikaupalla näin. Puhutteleva juttu on se, ettei alkuhuuma ennakoi tulevia yhteisiä vuosia. Meillä on itsepäinen ajatus siitä, että alkuhuuma tarkoittaa sitä, että olemme oikeita toisillemme. En lähde paljastamaan ohjelman juonesta sen kummemmin, mutta voin sanoa, että yllättäviä käänteitä on luvassa suhteessa vihkimispäivän tunnelmaan, kertoo Dundefelt Iskelmän haastattelussa.

- Nykyajan parisuhteen keskeisin tekijä on se, etteivät ihmiset kohtaa vain naamatusten ja perhettä rakentaessa ja seksissä, vaan tunneasiat vellovat meissä. Näin ei ole aina ollut kuin vasta maksimissaan 20 vuotta parisuhteissa. Ennen vanhaan iloisella 70-luvulla ei tarvinnut puhua kaikesta ja nyt pitäisi puhua. Se tuo ihan uutta värinää parisuhteeseen.

Monella on nykyään se oletus, että parisuhteessa kumppanille täytyy kertoa rehellisyyden nimissä aivan kaikki. Mitä mieltä asiantuntija on asiasta?

- Iso kysymys. Kun parisuhteesta puhutaan, on hyvä selventää ihmisille, että on olemassa tunteet ja emootiot. Tunne on se ensireaktio, että voi kauheata, mitäs nyt on tapahtunut. Emootio muodostuu tästä ensimmäisestä tunteesta, joka tulee, ja sen lisäksi ihmisen omista uskomuksista, luuloista ja selitysmalleista, mitä hän huomaamattaan liimaa tunteen päälle, selostaa Dunderfelt.

- Tunne on aina positiivinen ja hyvä asia. On esimerkiksi ihan ok olla kauhistunut. Salamannopeasti alat heti selitellä itsellesi tunnettasi, mietit että tämän takia emme voi olla yhdessä. Tunteita ei tarvitse hoitaa, mutta selityksiä ja uskomuksia voi hoitaa.

(kuva: Fotolia)

"Miehet eivät osaa sanoittaa tunteitaan"

Omasta tunnemaailmasta avautuminen on yllättäen molemmille sukupuolille haaste - toki yksilöllisiä eroja on olemassa. Dunderfeltin kokemuksen mukaan sekä miehet että naiset kipuilevat sen kanssa, mitä kumppanille tulee kertoa.

- Ensitreffit alttarilla -sarjassa on se hieno juttu, että me asiantuntijat emme olleet pelkästään valitsemassa ja matchaamassa pareja yhteen. Annoimme myöskin parisuhdevalmennusta ensimmäisiä kuukausina. Tämä on ainutlaatuista, että vaikeuksiin törmätessään nuoret pariskunnat eivät jääneet yksin, vaan he saivat soittaa meille ja kysyä neuvoa, kertoo mies.

- Nykyajan parisuhteessa tulisi puhua kaikesta ja olla rehellinen. Tuoda esille se, mitä  omassa sielussa ja sydämessä liikkuu. Se on vähän vaikeampaa yleensä miehille, sillä perinteisesti meille miehille ei ole opetettu sanoittamaan tunteita. Tämä on tietenkin vain yleistys ja poikkeuksia löytyy. Yleensä me miehet keskitymme toimintaan ja syihin, miksi joku asia tapahtuu. Naiset keskittyvät myöskin näihin, mutta perinteisesti naiset ovat enemmän oppineet sanoittamaan tuntemuksiaan. Tämä kyky on kuitenkin parhaimmillaan naisporukassa. Miehen kanssa naisella saattaa syntyä turhaakin jännitettä, kun syvistä tunteista pitäisi puhua.

Psykologilla on hyvä vinkki pariskunnille, jotka haluavat selvitä helpommalla ristiriitatilanteistaan. Jännittynyttä ilmapiiriä voi purkaa 30 sekunnin menetelmällä.

- Aina sanotaan, että keskustelkaa, keskustelkaa - ja tietysti sitä pitää tehdä. Mutta hyvin usein keskusteluissa joudutaan sellaiseen asemasotaan. Toinen ei anna periksi ja toinen ajattelee, että kumppani on hullu kun sanoo noin. Eli siis pelkkä keskustelu ei riitä, tokaisee Dunderfelt.

- Meillä on parisuhdeterapiassa kaikenlaisia pieniä menetelmiä, joilla tilannetta voi avata. Yksi näistä on 30 sekunnin menetelmä. Toinen saa sanoa vaikka mitä hullua, ja toinen sitoutuu kuuntelemaan 30 sekuntia, vaikka tekisi mieli sanoa viiden sekunnin jälkeen, että älä nyt taas rupea. Tämä auttaa kuuntelevan asenteen omaksumista. Toivoisin, että jo papit tai vihkijät voisivat kysyä pariskunnilta, että suostuvatko he soveltaman 30 sekunnin sääntöä rakkaassa parisuhteessa. Se on ehdoton perusvinkki, hymyilee mies.

Kaipaatko lisätietoa parisuhteesi parantamisesta - ja siitä, miten saat suhteeseesi lisäkipinää? Lue täältä lisää aiheesta.

Lue myös: Elämä pelissä -psykologi Tony Dunderfelt: "Seksuaalisuutta opeteltiin tekopimpeillä ja -peniksillä"

Kilpailut

Uusimmat