Kuva: Fotolia

Suorassa radiolähetyksessä vihittävät Johanna ja Antti: "OIemme selvinneet uskomattoman paljosta"

27.07.2016 12:45 - Rea Tallgren

Suomen suurimpia häitä juhlitaan elokuun 19. päivä, kun kolme pariskuntaa vihitään suorissa lähetyksissä kolmella eri radiokanavalla. Nyt tarinansa kertovat Radio Cityllä suorassa lähetyksessä vihittävät Johanna ja Antti.

Johannan, 31, ja Antin, 28, tarina alkoi simpeleläisessä baarissa.

- Johanna valitteli kylmää, joten pitihän se takkia tarjota neidille, Antti muistelee ensimmäistä siirtoaan.

- Simpele on pieni paikka ja tiesin Antin entuudestaan. Tiesin hänet musikaaliseksi ihmiseksi, ja se vetosi miuhun paljon, Johanna avaa.

Valomerkin jälkeen kaksikko löysikin itsensä suutelemasta takapihalta.

- Saman katon alle emme kuitenkaan vielä edenneet, sillä itsehän olin todellinen naistenmies. Lähdinkin siitä paikalliselle Teboilille hakemaan tilaamani hampurilaisateriat, Antti hymyilee.

Liekki oli kuitenkin jo saatu sytytettyä ja kaksikko alkoi tapailla toisiaan. 

Tavallinen arki on parasta

Johanna ja Antti arvostavat eniten aivan tavallista arkea, sellaista, kun saa vaikka pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa ja kaikki ovat koolla. 

- Poikamme Eppu on ollut syntymästä asti sairaalan kirjoilla. Kun toisella on heikko hetki, toinen on tukipilarina. Olemme oppineet rytmittämään elämämme tähän tilanteeseen. Vaikka vaikeaa on, yritämme silti nauttia elämästä ja tehdä sitä kaikkea mitä normaalistikin tekisimme, Antti selittää.  

Myös vaikein muisto liittyy Eppuun. 

- Meille kerrottiin, että Eppu ei selviä. Olimme kaukana kotoa ja arki oli pirstaleina. Kannattelimme toinen toisiamme. Ilman Anttia en olisi varmaan tässä näin "selväjärkisenä". Meidän selvitymiskeino on, että hyväksymme asiat, joita ei voi muuttaa ja muistamme tukea toisiamme. Puhuminen on myös aika hyvä keino, Johanna selittää. 

Pian reilun vuoden ikäinen Eppu on tulossa pysyvästi kotiin. Kotona odottaa Johannan vanhempi poika, Ville, 12, ja pian myös tämän vuoden puolella syntyvä kuopus. 

- Meillä on hauskaa kotona. Meillä nauretaan paljon, Johanna kertoo.

Kun Eppu pääsee kotiin, nauru varmasti syvenee entisestään. 

Häät peruuntuivat kerran

Radiohäihin Johanna ja Antti hakivat mukaan, sillä kesälle jo valmiiksi mietityt hääsuunnitelmat peruuntuivat sairaalaelämän ja tavallisen arjen yhteensovittamisen johdosta syntyneen aikapulan vuoksi.

Radiohäät jännittävät kaksikkoa, mutta huumori kantaa jännityksenkin yli. 

- Minua jännittää eniten se, kun astelen alttarille. Tai studipöydän ääreen. Tai missä teillä nyt vihitäänkään, Antti naureskelee. 

Johanna puolestaan pelkää möläyttävänsä jotain typerää. 

- Se on ihan miun tapaista kuitata jännitystä sanomalla jotain hölmöä!

"Antti on ankkurini"

Elämää avioparina kaksikko kuitenkin odottaa suunnattoman paljon. Se, onko toinen todella "se oikea", ei mietitytä pätkääkään. 

- Antti on miun ankkurini. Meillä on hauskaa keskenämme ja elämämme on kaikesta stressistä huolimatta onnellista ja hyvää. Ollaan selvitty niin paljosta ja käyty läpi niin paljon, että olisi hullua heittää kaikki menemään, Johanna selittää. 

Antti uskoo yhteisen tulevaisuuden olevan turvallinen ja kaunis. 

- Johanna vaan on se oikea. Sen tuntee sisimmässään. Ei olisi miun tapaista käydä luettelemaan kaikkia mahdollisia syitä siihen. Olemme nyt eläneet sellaista vuoristorataa kohta viimeiset 1,5v, mutta silti olemme pysyneet toistemme luona. Elämä on vielä pitkällä edessämme, mutta uskon, että siitä tulee vielä todella upea, Antti summaa. 

(kuva: Antin ja Johannan kotialbumi)

Suomen suurimmat häät

Suomen suurimpia häitä vietetään kolmella radiokanavalla, Radio Novalla, Radio Cityllä ja Iskelmällä perjantaina 19.8. Tuolloin kolme pariskuntaa saa toisensa suorassa lähetyksessä. Häät alkavat klo 9 vihkimisellä, jonka jälkeen häitä juhlitaan radiotoimituksissa hääkakun leikkauksen ja kuohuvan merkeissä.

Apukaasoiksi ja -bestmaneiksi pariskunnat saavat kunkin kanavan tähdet: Radio Novan Minna Kuukan ja Aki Linnanahteen, Iskelmän Anna-Mari Raaskan ja Mikko Siltalan sekä Radio Cityn Mikko Honkasen ja Ville Kinaretin.

Kilpailut

Uusimmat