Kuva: Fotolia

5 helppoa liikettä virkeämpään työpäivään - katso ohjeet ja kokeile

01.03.2017 20:15 - Erica Alaluusua

Esimerkiksi varpaiden taputtelu lattiaan saa verenkierron pysymään liikkeellä.

Usein lounaan jälkeen iskee väsymys, ja paluu työhön voi olla monille haastavaa, mikäli tehokkuus on kateissa. Apu ei ole kuitenkaan kaukana, sillä Daily Mail uutisoi viidestä liikkeestä, jotka tuovat energiavarantosi takaisin. Mikä parasta, voit suorittaa liikkeet työpöytäsi ääressä, herättämättä valtavaa huomiota toimistossasi.

Asiantuntijat suosittelevat, että seisomaan noustaisiin kahdesta kolmeen minuuttiin, aina 30 minuutin välein. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu, voit sen sijaan suorittaa helpon liikkeen, joka ei vaadi valtaisia ponnisteluja. Kohota säärtäsi siihen saakka, että se on linjassa lantiosi kanssa. Pidä asentoa noin viisi sekuntia ja vapauta. Toista liike molemmille jaloille kolme kertaa.

Istu tai seiso niin suorassa kuin kykenet, ja nosta kantojasi hitaasti, kunnes jalkasi ovat vain kantapäidesi varassa. Pidä asento hetki, ja ala sitten laskea kantojasi hitaasti alaspäin. Tee liike molemmille jaloille ensin 20 kertaa peräjälkeen, ja toista liike sitten vielä kymmenen kertaa per jalka. Liike on hyvää treeniä pohkeille ja jalkojesi vahvistuessa voit lisätä toistomäärääsi, mikäli liike tuntuu liian leppoisalta.

Istu tuolillasi nojaten hieman taaksepäin ja vedä napaasi sisään selkärankaasi kohti. Pyri samaan aikaan nostamaan jalkojasi muutaman sentin verran. Pidä asentoa muutama sekunti, liikettä tulisi toistaa 10-20 kertaa. Kuulostaa ehkä turhan helpolta, mutta liike kehittää vatsalihaksiasi!

Tämä liike voi kuulostaa omituiselta, mutta toimii varmasti! Istu tuolillasi ja purista vastalihaksiasi yhteen, ja käännä samaan aikaan kämmenesi ylöspäin. Tämä saa olkapääsi työntymään taaksepäin, mikä vahvistaa yläselkääsi. 

Taputtele varpaitasi lattiaan istuessasi työpöytäsi äärellä. Liike saa veren virtaamaan, ja pitää sinut siten virkeämpänä. Tutkimusten mukaan hermostunut käytös, kuten taputtelu tai sormien pyörittely voivat merkittävästi vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä. 

Lue myös: Univaikeudet, ilmavaivat, lihominen - tunnista burnoutin salakavalat oireet

Lue myös: Oletko kuullut jo viiden tunnin säännöstä? Lupaa tehdä kenestä tahansa menestyksekkään

Lue myös: Kärsitkö selkäkivuista? Tärkeimmät vinkit siihen, mitä saa ja ei saa tehdä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat