Kuva: Fotolia

5 merkkiä kertovat, että treenisi on tehokasta

31.05.2016 21:15 - Emma Ylistalo

Kun uni on hyvää ja keskityt urheilussa keston sijasta laatuun, saat todennäköisesti myös tuloksia.

Treenitulokset harvoin näkyvät saman tien, joten välillä voi olla hankala sanoa, onko oma treeni varmasti tehokasta. Asiantuntijat kertoivat Huffington Post -sivustolle, mistä merkeistä voi huomata treeninsä olevan tehokasta. 

1. Treeni tuntuu

Kannattaa kiinnittää huomiota kehon fyysisiin reaktioihin treenin aikana. Jos sykkeesi kohoaa ja hikoilet, teet luultavasti jotain oikein. Se tarkoittaa, että venytät kehosi rajoja, mikä johtaa terveeliseen kehitykseen ja muutokseen. Mitä haastavampi treeni on ollut, sitä pidempään nämä samaiset toiminnot jatkuvat vielä urheilun jälkeenkin.

2. Keskityt laatuun

Voit halutessasi vaihtaa kahden tunnin treenit lyhyempiin, sillä se, minkä tyyppistä liikuntaa harrastat, vaikuttaa enemmän kuin aika, jonka käytät urheiluun. Treenin intesiivisyyden tulisi sanella aika, jonka siihen käytät. Kannattaa siis treenata sitä kovemmin, mitä vähemmän on aikaa.

3. Nukut hyvin

Liikunta ja uni kulkevat käsi kädessä, sillä fyysinen aktiivisuus voi parantaa unen laatua. Jos siis treenaat kunnolla, saat luultavasti hyvät unet myöhemmin.

4. Sisällät intervalliharjoituksia treeniisi

HIIT-treeni (high-intensity interval training) on lyhyt, mutta tehokas treenimuoto, jossa intervalliharjoituksilla saadaan syke maksimialueelle. Mikä tahansa treeni, joka sisältää osan tällaista treeniä on tehokas. Kannattaa esimerkiksi tehdä minuutin mittainen haastava treeniliike ja palautua siitä kaksi minuuttia. Toista sama tämän jälkeen kolmesta neljään kertaa.

5. Pidät liikuntasi monipuolisena

Monipuolisuus on avain kehittymiseen. HIIT-treenien lisäksi kannattaa rohkeasti kokeilla uusia ryhmäliikuntatunteja, ilmouttautua erilaisiin kisoihin ja tehdä mitä tahansa, joka auttaa sinua sitoutumaan liikkumiseen. Kun pidät liikuntasi säännöllisenä, saat myös varmasti tuloksia.

Lähde: Huffington Post

Lue myös: Haluaisitko urheilla aamuisin? Vinkit, joiden avulla onnistut

Kilpailut

Uusimmat