Näin kehität lapsen oppimiskykyä - kuusi vinkkiä

02.09.2012 07:03 - Antti Granlund

Amerikkalaistutkimuksen mukaan lapsen älykkyydestä 49 prosenttia on geneettistä ja 51 prosenttia stimulaation seurausta. Parenting-lehti on listannut kuusi keinoa, joilla lapsen kehitystä ja oppimista voi tukea.

1. Kysele kysymyksiä
Kysy lapsesi mielipidettä ja anna hänen osallistua arkipäivän päätöksiin. "Mitä jos kävisimme jäätelöllä?" on kysymyksenä pieni ja arkinen, mutta saa aikaan tunteen, että lapsi voi vaikuttaa elämäänsä. Kyseleminen kannattaa aloittaa jo hyvin pienen lapsen kanssa. Vaikka lapsi ei vielä ymmärtäisi, mistä on kyse, hän alkaa pikku hiljaa hahmottaa, mistä puhut.

2. Lue lapselle
Monet tutkimukset osoittavat, että lapselle lukeminen helpottaa koulussa opiskelemista. Satukirjojen lukeminen kannattaa siis jo pienestä pitäen. Lukeminen stimuloi aivoja ja rakentaa tietämystä ja näkemystä maailmasta jo hyvin pienelle lapselle.

3. Kiitä onnistumisista - älä mistä tahansa
Lasta kannattaa kehua silloin, kun sille on aihetta. Monesti lapsia kehutaan maailman parhaiksi kaikessa, mitä he tekevät. Kun he aloittavat koulun ja huomaavat, etteivät piirräkään luokkatovereita kummemmin, he ihmettelevät, että mikä menee vikaan.

4. Kannusta epäonnistumisen hetkellä
Erityisen paljon kannustusta lapsi tarvitsee silloin, kun jokin ei luonnistu. "Anna mennä, pärjäät kyllä." -tyyppiset kannustukset valavat luottamusta omiin kykyihin. Näin lapset oppivat myös sinnikkäiksi, eivätkä saa epärealistisia odotuksia taidoistaan.

5. Kannusta uteliaisuuteen
Päiväkoti-ikäiset lapset kysyvät paljon kysymyksiä ja ovat luonnostaan uteliaita. Monesti lapset kadottavat uteliaisuutensa, kun he kasvavat. Paras tapa kannustaa uteliaisuuteen, on olla itse kiinnostunut lapsen elämästä. Lapselta voi kysellä hänen leikeistään ja lempihahmoistaan. Kannattaa myös kuunnella huolella, mitä lapsi vastaa. Näin lapsikin oppii vanhemman tavoin uteliaaksi.

6. Opeta arjessa
Sen sijaan, että vain huutaisit lapselle: " Katso tuulimylly!", kysy myös, tietääkö hän, mitä tuulimyllyt tekevät. Käykää yhdessä läpi erilaisia aiheita tavallisessa arjessa. Pikku hiljaa lapsen tietotaito kasvaa, ja samalla kehittyy myös hänen kiinnostuksensa asioihin. Vaikkapa ruokakaupassa käykää läpi erikoisten hedelmien nimiä ja katsokaa, mitä kalalajeja kalatiskillä on.

Lapsen osallistaminen elämään voi näkyä myös siinä, että hän saa olla apuna kaupassa mahdollisimman monella tavalla.

Lähde: Parenting-lehti, Suomessa asiasta kirjoitti The Voice

Kilpailut

Uusimmat