Kiroilulla yllättäviä positiivisia vaikutuksia elämään: "Voi vahvistaa!"

12.05.2014 11:18 - Anna Hopi

Jokainen on joskus päästänyt suustaan kirosanoja. Ärräpäitä voi kulkeutua ulos huulilta esimerkiksi pulmatilanteissa tai harmistumisen yhteydessä.

Nyt kiroilulla kerrotaan olevan myös positiivisia puolia. Psykologien mielestä ruman sanan sanominen silloin tällöin voi jopa saada meidät voimaan paremmin. Brittiläisen Keelen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan satunnainen kiroilu voi vahvistaa.

Se voi auttaa meitä hallitsemaan tunteitamme ja kestämään paremmin kipua. Aiheen tiimoilta on tehty lukuisia muita tutkimuksia, joista viimeisimmässä testattiin ihmisten reaktioita tietokonepelien pelaamisen yhteydessä.

- Videopelit saivat ihmiset tuntemaan olonsa aggressiivisemmaksi, joten heidän kielenkäyttönsä muuttui tunteellisemmaksi ja he kiroilivat. Tämä selittää kiroilua, ja tekee siitä hyväksyttävämpää. Haluamme käyttää enemmän kirosanoja, kun olemme tunteellisia, kommentoi professori Richard Stephens Mirror-lehdelle.

- Kasvamme näiden sanojen kanssa. Niiden käyttäminen tunteiden vallassa saa meidät tuntemaan olomme voimakkaammiksi. Jotkut sanat ovat kielletympiä kuin toiset - mutta vaikutukset ovat suurempia, mitä suurempi sana on.

Kiroilusta on ollut puheenaihe siitä lähtien, kun Venäjän presidentti Putin kielsi lailla kirosanojen käytön taiteilijoilta, elokuvantekijöiltä ja musiikkiartisteilta näiden tuotoksissa. Hän allekirjoitti uuden lain, jonka kiroilua sisältävät TV-ohjelmat, radio-ohjelmat ja elokuvat ovat syy sakkoihin. Lisäksi rumasta kielenkäytöstä tulee varoitusmerkki elokuviin ja musiikkiin.

Kilpailut

Uusimmat