Kärsitkö syömishäiriöstä? Tee paljastava testi

18.09.2015 15:38 - Eeva Rajala

Liian terveellisesti syöminen voi laukaista ortoreksian, joka on syömishäiriö.

Terveellisesti ja puhtaasti syöminen on nouseva trendi, mikä sinänsä on hyvä asia. Asiantuntijat muistuttavat kuitenkin vanhasta sanonnasta: kohtuus kaikessa. Daily Mail -lehden mukaan erityisesti kolmekymppisten naisten keskuudessa puhtaiden ruokien syöminen lisääntyy koko ajan. Samalla lisääntyy ortoreksiasta kärsivien ihmisten määrä.

Ruokavaliosta voi tulla liian tiukka

Ortoreksia on syömishäiriö, jonka taustalla on pakkomielteinen halu syödä mahdollisimman terveellisesti. Tyypillisesti ortorektikko miettii suurimman osan päivästään aterioitaan, ruoan hankintaa ja sen valmistusta. Ortorektikko pyrkii syömään mahdollisimman oikein, mutta ruokavalio voi muuttua niin rajoittuneeksi, ettei henkilö saa tarvitsemiaan ravinteita tai energiaa.

Ortorektikko haluaa syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa. Hän muun muassa välttelee sokeria ja prosessoituja tuotteita. Joskus syömishäiriötä sairastava voi tuntea ylimielisyyttä niitä kohtaan, jotka syövät hänen mielestään epäterveellisesti. Tiukan ruokavalion lisäksi monet ortorektikot treenaavat liikaa.

Voi olla hengenvaarallinen

Ortoreksiaa ei yleisesti pidetä hengenvaarallisena, mutta Daily Mail kertoo asiantuntijoiden varoittavan, että syömishäiriö voi johtaa myös kuolemaan. Se voi aiheuttaa muun muassa liiallista laihtumista ja esimerkiksi anoreksian. Yleisesti ottaen ortoreksia rajoittaa elämää ja henkilölle voi aiheutua suurta ahdistusta, jos suunnitellusta ruokavaliosta tehdään poikkeus. Siitä voi koitua myös masennusta.

Ortoreksia-käsitteen teki tunnetuksi amerikkalaislääkäri Stephen Bratman vuonna 1997. Bratman on myös kehittänyt testin, joka voi paljastaa ortoreksian. Vastaa ortoreksiatestin kysymyksiin kyllä tai ei, ja katso lopuksi, millaisen tuloksen saat.

Testi

Vietätkö enemmän kuin 3 tuntia päivässä miettimällä ruokavaliotasi?

Suunnitteletko ateriasi monta päivää etukäteen?

On aterian ravintoarvo tärkeämpi sinulle kuin ruoan syömisen nautinto?

Onko elämänlaatusi vähentynyt samalla, kun ruokavaliosi laatu on parantunut?

Oletko muuttunut itseäsi kohtaan tiukemmaksi lähiaikoina?

Saako itsetuntosi kohotusta siitä, että syöt terveellisesti?

Olet luopunut sellaisista ruuista, joista aiemmin olet nauttinut, jotta söisit juuri oikeita ruokia?

Onko ruokavaliosi alkanut rajoittaa ravintoloissa ateriointia tai etäännyttänyt sinut perheestäsi tai ystävistäsi?

Tuleeko sinulle syyllinen olo, jos hairahdut pois ruokavaliostasi?

Tunnetko olevasi rauhassa itsesi kanssa ja täysin kontrollissa, kun syöt terveellisesti?

Tulokset:

Jos vastasit kyllä alle neljään kysymykseen, suhteesi ruokaan ja syömiseen on suhteellisen kunnossa.

Jos vastasit kyllä 4 - 5 kysymykseen, on aika ajatella rennommin ruokailuista ja syömästäsi ruoastasi.

Jos vastasit kyllä kaikkiin kysymyksiin, kärsit todennäköisesti ortoreksiasta.

Kilpailut

Uusimmat