Miksi kumppani rakastuu toiseen? Suomalaisasiantuntija vastaa

13.10.2015 10:19 - Pauliina Jokinen

Pitkässä parisuhteessa vaiheet vaihtuvat ja joskus suhde voi olla vaakalaudalla.

Huumaannuttavaa alkua seuraa kiintymys, joka parhaimmillaan kestää loppuelämän ajan. Pitkän suhteen aikana voi myös käydä niin, että jompikumpi ihastuu kolmanteen osapuoleen.

- Ihastumisesta ei kannata ottaa liikaa stressiä. Tunteita tulee, mutta niihin ei kannata suhtautua liian vakavasti, rakastumisen aivokemiasta Sekaisin lovesta -kirjan kirjoittanut lääkäri Emilia Vuorisalmi kertoo.

Vuorisalmen kirja antaakin synninpästön ihastuneelle: Pitkän suhteen aikana voi tulla hetkiä, kun elämään tulee muitakin kiinnostavia ihmisiä. Vuorisalmella on helpottava tieto monelle ihastuneelle.

- Hormonien vietävänä ei tarvitse hypätä. Kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan. Joku ihminen saa kiinnostuksesi heräämään, yrittävät hormonit ohjata syventämään tutustumista. Sillon pitää tehdä tietoinen päätös lähteekö tilanteeseen mukaan vai ei, Vuorisalmi kertoo.

Ihastumista voi seurata rakastuminen

On eri asia, jos ihastumiselle antaa pikkusormen.

- Jos harrastaa seksiä ja lähtee mukaan pettämiseen, asettaa itsensä alttiiksi kiintymään toiseen. Silloin vapautuu dopamiinia ja muita hyvänolon hormoneita, jotka saattavat kiinnittää toiseen ja aloittaa rakastumisreaktion. Voikin olla, että rakastut tähän toiseen henkiöön, Vuorisalmi kuvailee.

Alun huuma kuitenkin haihtuu ja hormonitoiminta palautuu normaalille tasolle viimeistään muutamassa vuodessa.

- Parin vuoden jälkeen alkaa yleensä arki ja voi miettä, tekikö aiemmin virheen. Jokainen tilanne on kuitenkin yksilöllinen, eikä voi sanoa, miten käy. Hieman kannattaa kuitenkin pysähtyä, Vuorisalmi kehottaa.

Kilpailut

Uusimmat