Kuva: Fotolia

Miksi suihkussa kannattaa käydä aamuisin? Lue 7 terveyttä edistävää syytä

04.08.2016 12:45 - Tiina Svensk

Omia rutiinejaan muuttamalla voi edistää terveyttään huomattavasti.

Suihkussa käyminen on jokapäiväinen rutiini, ja osa meistä käy peseytymässä iltaisin, siinä missä toinen aloittaa aamunsa suihkulla. Life Hack -sivusto suositteleekin kiinnittämään huomiota siihen, mihin aikaan suihkussa käy - oikea ajoitus voi sivuston mukaan korjata useita ongelmia:

Kylmät jalat ja kädet

Huono ääreisverenkierto voi aiheuttaa käsien ja jalkojen puutumista ja kylmyyttä. Huono verenkierto ei kuitenkaan vaikuta ainoastaan jalkoihin ja käsiisi: vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä myös sydämessä ja haavojen paranemisessa.

Kylmä aamusuihku kuitenkin helpottaa ongelmaa, sillä se kiihdyttää etenkin pintaverenkiertoa, ja siten koko kehon verenkiertoa. 

Pelko ja huolestuneisuus

Syyt käydä aamuisin suihkussa eivät ole ainoastaan fyysisiä - voit löytää syitä myös tunnepuolelta. Jos tunnet olosi ahdistuneeksi ja sinulla on huolia, kannattaa iltapesu vaihtaa aamuun. Huolet ja pelot vaikuttavat myös kokonaisvaltaiseen terveyteemme, mutta pienillä keinoilla voimme hallita niitä pienillä elämäntapamuutoksilla.

Aamusuihku voi helpottaa tunteisiin luonnollisesti, sillä kiihtynyt verenkierto vaikuttaa myös aivoihin, jotka toimivat lisääntyneen verenkierron ansiosta paljon paremmin. Lisäksi kylmällä aamusuihkulla on positiivisia vaikutuksia stressinhallintaan. 

Väsymys

Alkavatko aamusi aina takkuillen ja hitaasti? Jos sinulla on vaikeuksia herätä uuteen päivään, kannattaa suunnata suihkuun heti herätyskellon soitua. Tutkimusten mukaan suihku aamulla kiihdyttää hermoston toimintaan ja stimuloi adrenaliinirauhasia - jotka molemmat piristävät sinua hetkessä. 

Jatkuvat tulehdustilat

Sairastutko jatkuvasti flunssaan, vaikka pesisitkin käsiäsi huolellisesti pahimman epidemian vallitessa? Vaikka tankkaisitkin C-vitamiinia ja huolehtisit terveydestä, voit tehdä myös jotain lisää suojautuaksesi kulkutaudeilta. Aamulla viileän suihkun ottaminen auttaa tutkitusti kehoasi tuottamaan lisää valkosoluja, jotka ovat elintärkeitä vastustuskyvyn rakentamisen kannalta.

Iho-ongelmat

Jos kärsit aknesta tai rasvaisesta ihosta tai päänahkasta, olet varmasti huomannut että ongelma on pienempi aamusta. Sen vuoksi raikastava suihku aamulla voi tasapainottaa ihon toimintaa ja sen luonnollisten öljyjen muodostumista. 

Hedelmällisyys

Aamusuihku on mitä helpoin terveysvinkki miehille, jotka haluaisivat perustaa perheen: kylmä suihku aamulla auttaa tutkitusti testosteronitasojen nousuun ja spermantuotantoon.

Kemikaalit ja myrkyt

Ihmiset altistavat kehonsa useille eri myrkyille lääkkeiden, ruuan, juoman ja meikkien kautta. Voimme kuitenkin valinnoillamme vaikuttaa siihen, kuinka vahvasti eri myrkyt vaikuttavat kehoomme. Aamuinen suihku ei ainoastaan kiihdytä verenkiertoa, vaan myös lymfanesteiden kiertoa.

Lue myös: Haluatko paremmat yöunet? Lue, kuinka suihkussa käyminen vaikuttaa unenlaatuusi

Lue myös: Uusi tutkimustulos yllättää: Suihkussa ei kannata käydä päivittäin

Lähde: Life Hack

Kilpailut

Uusimmat