Kuva: Fotolia

Perjantai tulee, tiesithän tämän: Lasillinen punaviiniä vastaa tunnin huhkimista kuntosalilla!

16.02.2017 08:30 - Rea Tallgren

Liikunnan vihaajille kyseessä on mahtava uutinen.

Koska viikonloppu alkaa olemaan jo ovella, nostamme esille erään vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen, joka saattaa ilahduttaa mieltäsi. Tuolloin Albertan yliopistossa Kanadassa tutkittiin punaviinin sisältämän resveratrolin terveysvaikutuksia. Vaikka jo aiemmin kyseisellä ainesosalla tiedettiin olevan terveysvaikutuksia, saatiin niistä entistä enemmän näyttöä.

Tutkimuksen valossa resveratroli parantaa joiltakin osin vastaavia terveyshyötyjä kuin tunnin huhkiminen salilla. Tutkijoiden mukaan tunnin salitreenin vaikutukset tiettyihin kehonosiin saa aikaiseksi tarkasti ottaen nauttimalla yhden lasillisen punaviiniä. 

Tutkimusjohtaja Jason Dyckin mukaan tutkimustulokset ovat erityisen hyviä uutisia heille, jotka eivät pysty urheilemaan. Toki mukaan voi lukea myös heidät, jotka eivät halua urheilla. 

(kuva: Fotolia)

Jo aikaisemmin punaviinillä on osoitettu olevan yhteyksiä esimerkiksi pienempään riskiin sairastua dementiaan. Lisäksi punaviinin uskotaan säätelevän verensokeritasapainoa ja toimivan jopa anti-aging -tuotteiden tavoin - tosin vain pienessä mittakaavassa.

EDIT 16.12. Artikkelissa puhuttiin virheellisesti kyseessä olevan tuore tutkimus, vaikka todellisuudessa tutkimus tehtiin jo vuonna 2012. Tämä on nyt korjattu tekstiin.

Lue myös: Miten estää huulipunan tarttuminen viinilasiin? Ratkaisuna on yksinkertainen kikka

Lue myös: Eikö viini maistunutkaan hyvältä? Makua voi muokata helposti kotikonstein

Lähde: Bright Side

Kilpailut

Uusimmat