Kuva: Fotolia

Väsyttääkö? Yksi temppu on tehokkaampi piristäjä kuin kahvi

24.04.2017 09:15 - Karoliina Kotala

Väsymys kesken työpäivän on monelle tuttu juttu. Kahvin sijaan kokeiluun kannattaakin ottaa toinen, tehokkaampi konsti.

Monelle iskee kesken työpäivän tuntuva väsymys, etenkin lounaan jälkeen, verensokerien heitellessä. Tässä kohtaa tuttu keino onkin turvautua kupposeen kahvia, mutta tutkijoiden mukaan eräs keino onkin tehokkaampi. Sen sijaan, että suuntaisit kahvinkeittimelle, suuntaakin portaisiin. Tuore tutkimus nimittäin selvitti, että kymmenen minuutin kävely portaissa piristää tehokkaammin kuin kuppi kahvia.

Georgian yliopistossa Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa koehenkilöt nauttivat joko kofeiinitabletteja, kofeiinittomia tabletteja tai kävelivät portaita kesken työpäivän noin kymmenen minuutin ajan rauhallisella nopeudella.

- Tablettien käyttäjillä emme huomanneet kummoista eroa, mutta portaita kävelleet koehenkilöt tunsivat olonsa energisemmiksi ja reippaammiksi. Tunne oli väliaikainen ja alkoi heti treenin jälkeen, kun taas kofeiinin avulla emme saaneet vastaavaa vaikutusta, tutkija Patrick O’Connor kertoo.

Pienet tauot kannattaakin siis ottaa käyttöön työpäivän lomassa viimeistään nyt, etenkin jos väsymys kesken päivän on tuttu juttu. Kävelyn ja taukojen hyödyistä on muutoinkin tiedetty jo pitkään, varsinkin jos työ on pääasiassa tietokoneen äärellä istumista.

Lue myös: Haiseeko henki, onko halut vähissä tai onko iho kuiva? Ratkaisu voi yllättää

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat