Kuva: Fotolia

Treeniliike, jonka avulla saat vatsalihakset superkuntoon - kokeile jo tänään

24.04.2017 18:00 - Reija Saarinen

Perinteiseen lankkuun saa lisätehoa, kun ottaa jalat mukaan.

Lankku on yksi tehokkaimmista ja käytetyimmistä vatsalihasliikkeistä. Se kuuluu olennaisena osana monen treenaajan ohjelmaan ja syykin on selvä. Se muokkaa vartaloa yllättävänkin nopeasti.

Jos kuitenkin haluaa hommaan vielä enemmän haastetta, kannattaa kokeilla eräänlaista variaatiota, joka Women´s Health -sivuston mukaan treenaa six-pack-lihasten lisäksi myös niitä vinoja vatsalihaksia.

Kyseinen liike on helppo ja onnistuu keneltä tahansa, joka on joskus lankkua kokeillut. Alussa otetaan siis normaalisti perinteinen lankkuasento, jossa kädet ja varpaat ovat lattiassa, samalla kun muu keho pidetään tiukkana irti lattiasta.

Tässä variaatiossa hommaan tuodaan kuitenkin lisää haastetta sillä, että jalkoja liikutellaan sivulle vuoronperään. Ensin siis liikautetaan oikeaa jalkaa hiukan sivulle, ja palautetaan lähtöasentoon. Tämän jälkeen homma toistetaan myös vasemmalla jalalla. Tee toistoja noin 10-12 kappaletta per puoli ja pidä pieni tauko ennen uutta kierrosta.

Kuvallisen ohjeen treeniin näet alla olevalta videolta.

Treenaaminen kotona on monelle oiva tapa pitää itsensä kunnossa. Ainakin silloin, jos aikaa salille ei tunnu liikenevän. Onneksi on olemassa myös sellaisia treeniliikkeitä, joiden avulla voi treenata tehokkaasti koko vartaloa. Ohjeet tehokkaaseen muokkausliikkeeseen löydät täältä.

Jos haluat maksimoida treenisi ja saada rasvan palamaan tehokkaammin, kannattaa sinun muun muassa vaihdella treenejä. Mitä muuta tulee ottaa huomioon, siihen löydät vastauksen täällä.

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat