Kuva: Fotolia

Käytkö varalta vessassa ennen automatkaa tai kokousta? Luovu tavasta heti

25.04.2017 15:15 - Karoliina Kotala

Monella on tapana käydä vessassa kaiken varalta ennen automatkaa, pitkää palaveria tai vaikka vain mainoskatkolla television katselun lomassa. Kyseinen tapa on kuitenkin kaikkea muuta kuin hyväksi.

Vaikka virtsarakon vaivat ovat erittäin yleisiä, puhutaan niistä silti äärimmäisen vähän. Osa virtsavaivoista kuuluu ikääntymiseen, mutta osaan pystyy jokainen vaikuttamaan omalla toiminnallaan. Esimerkiksi tuoreessa tutkimuksessa koehenkilöiden päivittäistä suolansaantia vähennettiin 25 prosentilla, jonka seurauksena heidän yölliset vessakäyntinsä vähenivät.

Toinen tärkeä muutos on niin sanottujen turhien ”varakäyntien” lopettaminen. Virtsarakko välittää signaalin aivoille sen ollessa noin puolillaan virtsaa, että on aika mennä vessaan. Se, minkä verran virtsaa rakkoon mahtuu vaihtelee, toiset voivat pidättää litran virtsaa kun taas toiset joutuvat kipittämään vessaan jo rakossa ollessa noin 200 millilitraa virtsaa. Suurimmalla osalla rakko on melko täynnä, kun siellä on noin 300-400 millilitraa virtsaa ja heidän täytyy mennä vessaan. Yöllä taas rakossa on keskimäärin 500 millilitraa virtsaa ilman, että on vielä herättävä vessaan.

Turhat ja liian aikaiset varakäynnit aiheuttavat kuitenkin sen, ettei rakko koskaan täyty kunnolla täyteen. Jos rakko ei veny virtsan määrästä, se heikkenee, joka taas tuo mukanaan uusia ongelmia ja pian vessassa on pakko käydä todella tiuhaan.

Munuaiset tuottavat virtsaa noin 50 millilitraa tunnissa, joten periaatteessa virtsaa tulisi pystyä pidättelemään noin viisi tuntia. Ihmisillä on kuitenkin tapana nauttia nesteitä enemmänkin toisinaan, joten normaali vessassakäyntimäärä on neljästä kymmeneen kertaa vuorokaudessa. Rakkoaan voi kuitenkin opettaa kestämään suurempaakin virtsamäärää ja esimerkiksi ihmiset, jotka eivät työnsä puolesta voi käydä vessassa kovin usein, pystyvät pidättämään virtsaa hyvinkin pitkään.

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat