Kuva: Fotolia

Kaiva nenää - se on terveellistä

26.04.2017 14:15 - Reija Saarinen

Rään syöminen tekee hyvää etenkin lapsille.

Tuoreen tutkimuksen mukaa nenän kaivaminen on kaikkea muuta kuin tyhmää. Itse asiassa on jopa suotavaa, etenkin lapsilla.

Tutkijoiden mukaan räkä on todella hyvä hyvien bakteerien lähde. Se voi auttaa muun muassa hampaita ja limaa muodostamaan hyödyllisiä esteitä huonoja bakteereita vastaan ja vähentää näin ollen reikien muodostumista.

On myös olemassa todisteita siitä, että rään sisältämä lima antaa suojaa hengitystieinfektioita sekä mahahaavoja vastaan. Tutkijat ovatkin jopa ehdottaneet, että synteettistä limaa voitaisiin valmistaa purukumin tai hammastahnan muodossa.

Itävaltalaisen keuhkolääkärin, Friedrich Bischingerin mukaan nenäänsä kaivavat ihmiset ovatkin muita terveempiä ja onnellisempia.

- Nenästä tulleen rään syöminen on loistava tapa vahvistaa immuunijärjestelmää. Se on järkevää siitäkin syystä, että se on täysin luonnollinen aine, hän kertoo.

- Nenä on kuin suodatin, joka kerää runsaasti bakteereita. Kun ne päätyvät suolistoon, ne toimivat lääkkeen tavoin.

Millaisia ajatuksia tutkimustulos sinussa herättää?

Lue myös: Ihannoitko laihaa vartaloa? Uusi tutkimus muuttaa ajattelutapasi

Lähde: The Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat