Kuva: Fotolia

Asiantuntijat lyttäävät kookosöljyn! Vaarallisempaa kuin voi tai paistinrasva

20.06.2017 08:45 - Katariina Auvinen

Kookosöljy on lanseerattu varsinaiseksi terveystuotteeksi, mutta sitä se ei uusimpien tulosten mukaan kuitenkaan ole.

Jos olet kärsinyt kuivasta ihosta sinulle on esimerkiksi saatettu ehdottaa ensiavuksi kookosöljyä. Terveysintoilijat ja monet bloggaajat ovat vannoneet kookosöljyn nimeen myös ruuanlaitossa. Sen terveellisyyttä on ylistetty, mutta nyt suunta on kääntymässä täysin toiseen suuntaan. 

Yhdysvaltojen johtavat sydänterveysviranomaiset ovat nimittäin julkaisseet raportin, jonka mukaan kookosöljy olisi vaarallisempaa kuin esimerkiksi voi ja paistinrasva.  

Siinä missä esimerkiksi avokadot ja pähkinät sisältävät hyvää rasvaa, kookosöljy sisältää tyydyttynyttä kovaa rasvaa. Yhteensä 86 prosenttia kookosöljystä on tyydyttynyttä rasvaa, kun taas vastaava lukema voissa on 63 prosenttia ja possun paistinrasvassa 36. Näin ollen paljon kookosöljyä käyttävillä ihmisillä on riski sairastua korkeaan kolesteroliin. Korkea kolesteroli johtaa taas kohonneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. 

Asiantuntijat neuvovat, että ihmiset minimoisivat kookosöljyn käytön tai vaihtaisivat sen kokonaan esimerkiksi kasvipohjaisiin öljyihin. 

Lue myös: Haluatko laihtua? Varo yleisimpiä kompastuskiviä, joihin terveellinen elämä kaatuu

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat