Kuva: Fotolia

Älä altista lasta käyttäytymisongelmille - purkitettu vauvanruoka voi olla vaarallisempaa kuin luulit

20.06.2017 16:45 - Senja Rapila

Kaikista turvallisinta on, jos vauvalle tekee ruuat itse alusta alkaen. Tällöin tietää sen, mitä kaikkea ruoka oikeasti sisältää.

Vanhemmat haluavat ymmärrettävästi syöttää pienelle vaahtosammuttimen kokoiselle vauvalleen mahdollisimman hyvää ja terveellistä ruokaa. Välillä ruokaa ei välttämättä ehdi tehdä itse, vaan joutuu turvautua valmisruokiin ja piltteihin. Monet eivät kuitenkaan ole ajatelleet sitä, kuinka paljon haitallisia aineita pilttipurkit saattavat sisältää.

Tuoreessa Environmental Defense Fund -raportissa kerrotaan, että vauvojen valmisruuissa on todella korkeat lyijypitoisuudet. Tutkimuksessa seurattiin dataa 11 vuoden ajalta.

Huomattiin, että 20 prosentista testatuista vauvojen valmisruuista löydettiin lyijyä. Myös muista lapselle syötettävistä ruuista ja juomista löydettiin lyijyä, kuten omenamehusta, bataatista ja porkkanoista.

Kerrotaan, että lyijy voi aiheuttaa nuorille lapsille pienissäkin määrin käyttäytymisongelmia ja matalamman älykkyysosamäärän. 

Tutkimuksessa ei ole kerrottu yksityiskohtaisesti sitä, mitkä vauvanruuat ovat sisältäneet lyijyä, mutta mikäli haluat suojella omaa lastasi mahdollisilta haitta-aineilta, kannattaa tehdä lapsen ruuat itse. Esimerkiksi hedelmäpiltti on helppo valmistaa, kun vaan soseuttaa kuoritut ja hyvin pestyt hedelmät.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Naisen synnytys alkoi kesken kauppareissun - neuvokas kauppias pelasti tilanteen

Lue myös: Tutkijat selvittivät keinon, jolla lapsi nukkuu 40 minuuttia pidempään

Lue myös: Et edes muista, milloin kävit suihkussa - Asiat, jotka ovat tuttuja vauvan kanssa kotona olevalle

Kilpailut

Uusimmat