Kuva: Fotolia

Deittailetko tietämättäsi narsistia? 5 merkkiä eivät jätä arvailun varaa

30.08.2016 15:55 - Anna Hopi

Myöntääkö kumppaniehdokas koskaan, että hänkin voi olla väärässä? Oikean narsistin voi tunnistaa esimerkiksi hänen huonosta empatiakyvystään.

Moni meistä on kutsunut suutuspäissään toista ihmistä narsistiksi. Narsisti mielletään ihmiseksi, joka puhuu paljon itsestään ja ei välitä kanssaihmisistään pätkääkään. Mayo-klinikan mukaan narsistinen persoonallisuushäiriö on oikeasti mielenterveysongelma, johon kuuluu ihmisen paisunut käsitys omasta merkityksestään, syvä huomiontarve ja empatianpuute.

Vain kuudella prosentilla ihmisistä on oikeasti narsistinen persoonallisuushäiriö, vaikka monilla voi olla narsistisia piirteitä. Narsismia tulisikin ajatella pitkänä skaalana, jossa sen määrä vaihtelee eri ihmisissä pienestä suureen.

Usein paljon narsistisia piirteitä omaavan tunnistaa ainakin tästä ominaisuudesta: heistä tulee usein huonoja kumppaneita. Lue alta viisi asiaa, joiden takia asia on näin. Näin voit samalla miettiä, haluatko jatkaa ihmisen tapailua, jos huomaat esimerkiksi kumppaniehdokkaassa kyseisiä piirteitä.

1. Hän haluaa olla aina huoneen tähti, sankari ja keskipiste.

2. Hän ei koskaan myönnä olevansa väärässä.

3. Hän sulkeutuu riidan jälkeen.

4. Hän vääntelee sanojasi ja kääntä ne sinua vastaan varsinkin riidan aikana.

5. Hän ei oikeastaan tiedä paljon sinusta, koska on kiinnostuneempi itsestään.

Lähde: Glamour.

Lue myös: Introverttikin voi olla narsisti - 6 merkkiä paljastavat

Kilpailut

Uusimmat