Kuva: Fotolia

Hiihtoloman tehotreeni saa hien pintaan ja kalorit palamaan - katso ohjeet ja kokeile

19.02.2017 08:15 - Karoliina Kotala

Suuri osa suomalaisista viettää tulevina viikkoina hiihtolomaa. Vaikka maisemat vaihtuisivatkin, ei treenistä silti tarvitse tinkiä.

Do it Right! -yrityksestä tuttu personal trainer Tanja Hinkkanen rakensi hiihtolomatreenin, joka saa hien virtaamaan. 

- Kyseessä on tehokas treeni, jonka voi tehdä vaikkapa lenkin jälkeen. Sillä saa sykkeen nousemaan ja myös lihakset töihin, toisin sanoen treenaat siis samalla sekä lihaskuntoa että hapenkuljetuselimistöä. Parhaimmillaan treeni on, kun toteutat sen ulkona raittiissa ilmassa, Hinkkanen opastaa. 

HIIHTOLOMATREENI 

Tee alkuun esimerkiksi hiihtolenkki tai vaikkapa sauvakävely. Jatka heti alkutreenin jälkeen lihaskunto-osuuteen: 

15 minuutin aikana tee niin monta kierrosta seuraavia liikkeitä kuin vain jaksat ja ehdit. 

Perusliike väärin päin: Hyppää ylös ja mene siitä alas selinmakuulle niin, että lavat käyvät maassa ja ponnista heti takaisin ylös. 

Tee 10-15 toistoa 

Makuultaan kiipeily: Mene lankkuasentoon ja nosta vuorotellen polvet kohti rintaa. 

Tee 10-15 toistoa kummallakin jalalla 

Askelkyykky: Tee askelkyykyt todella lyhyellä askeleella. 

Tee 15 toistoa kummallakin jalalla 

Punnerrus: Voit tehdä jaksamisesi mukaan naisten- tai miestenpunnerruksia. 

Tee 10-15 toistoa 

Aloita alusta, kunnes 15 minuuttia täynnä.

Lue myös: Kaipaatko inspiraatiota aamiaiseen? Personal trainer paljastaa 3 suosikkiaamiaistaan 

Kilpailut

Uusimmat