10. Myyjät
Listan pohjalla ovat myyjät, jotka joutuvat jatkuvasti stressaamaan pientä palkkaansa. Vaikka myyjät paiskivat pitkiä päiviä, se ei tee heistä välttämättä korvaamatonta. Alalla vallitsevan suuren vaihtuvuuden takia seuraava palkkalappu ei ole aina sataprosenttisen varmaakaan.
9. Talousneuvojat
Nykyinen taloustilanne lamoineen kaikkineen tekevät työstä erityisen vaikeaa ja stressaavaa. He kokevat myös paljon syyllisyyttä, kun heidän neuvonsa saava asiakkaat menettämään rahansa ja hermonsa. Epäsäännölliset työajat ja jatkuvat yötyöt vain lisäävät stressiä.
8. Huoltotyöntekijät
Huoltotyöntekijät kutsutaan paikalle vasta silloin, kun jotain menee vikaan. Alaa vaivaa muun muassa epäsäännöllisistä työajat, yövuorot, kausittaiset kiireet ja he saavat usein liian pientä palkkaa työstään. Huoltotyöntekijät kärsivät myös eristyksestä, sillä monet työskentelevät yksin tai näkevät työkavereitaan harvoin.
7. Sihteerit
Sihteerit ovat kaikkien alapuolella. He ottavat käskyjä joka suunnasta, mutta heillä on käytännössä mitättömästi valtaa. Sihteerit joutuvat venymään joka suuntaan, mutta heidän työstään saa harvoin kiitosta.
6. Opettajat
Opettajat kokevat paineita oppilailta, heidän vanhemmilta ja koulun tavoitteiden saavuttamisesta. Monet joutuvat viemään töitä kotiin, sillä aika ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Paineiden kasautuessa opettajien on vaikea suoriutua tehtävästään kunnialla.
5. Taiteilijat, viihdyttäjät, kirjailijat
Epäsäännölliset palkat ja työtunnit sekä eristäytyminen ovat avainasemassa luovien ihmisten masennukseen. Masennuksen saaminen viihdealalla on erityisen yleistä: noin 9 prosenttia ilmoitti kärsineensä syvästä masennuksesta työuransa aikana viime vuonna.
4. Sairaanhoitajat ja lääkärit
Kaikki tietävät miten paljon paineita terveydenalan ihmiset joutuvat kokemaan. Pitkät ja epäsäännölliset työpäivät, samalla kun panoksena on ihmisten elämä hermostuttaa ja stressaa niin lääkäreita kuin muitakin terveydenalan työntekijöitä.
3. Sosiaalityöntekijät
Sosiaalityöntekijät kohtaavat hyväksikäytettyjä lapsia ja perheitä kaikenlaisissa kriisitilanteissa, joita byrokratia pääsee sotkemaan entistä enemmän. Stressi voi olla läsnä kellon ympäri, kun sosiaalityöntekijöitä riipaisee ihmisten kohtalo syvältä sydämestä.
2. Tarjoilijat
10 prosenttia tarjoilijoista kertoi kokeenensa voimakkaan masennuskauden kuluvana vuotena ja jopa 15 prosenttia naisista myönsivät kokeneensa syvän masennuksen. Ihmiset harvoin kiittävät tarjoilijoita, jotka tekevät fyysisesti raskasta työtä. Kun tarjoilijan voimat ovat vähissä, motivaatio on syöty ja asiakkaat nurisevat joka asiasta, ei ole ihmekään, kun meno alkaa käydä mielen päälle.
1. Vanhus- ja lastenhoitotyöntekijät
Lähes 11 prosenttia alan työntekijöistä kertoi joutuneensa syvään masennukseen. Työntekijän päivä koostuu syöttämisestä, kylvettämisestä ja välittämisestä, usein sellaisten kanssa, jotka ovat liian sairaita tai kiittämättömiä kiittääkseen arvokkaasta työstä. Ihmisten näkeminen kuolemansairaana ovat vaikeita paikkoja kenelle tahansa, mutta vanhus- ja lastenhoitotyöntekijät voivat joutua sen eteen päivittäin.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä MTV3. Lähde: Health.com















