KESKUSTELU    Kirjaudu sisään    Rekisteröidy.  Login With Facebook

Pahimmat ammattitaudit listattiin - kärsitkö näistä?


Terveys ja hyvinvointi | 21.02.2012 07:05 | Antti Granlund | Luettu 1619 kertaa


Tuoreessa tutkimuksessa listataan yleisimmät taudit sekä ammatit, joissa niistä kärsitään. 

Tässä ovat seitsemän yleisintä ammattitautia Huffington postin mukaan. Tutkimuksessa kohderyhmänä ovat olleet amerikkalaiset työtätekevät ihmiset.

1. Seisomatyö - niveltulehdus
Seisomatyötä tekevät voivat helposti saada niveltulehduksia jalkoihinsa. Tällaisiin töihin kuuluu esimerkiksi opettajan työ. Jos joudut seisomaan paljon työssäsi, tarkista onko sinulla mukavat kengät. Esimerkiksi korkokengät aiheuttavat painetta niveliin.

2. Sotilas - stressi
Tuoreen tutkimuksen mukaan värvätyillä sotilailla on stressaavin työ. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa töiden fyysisiä vaatimuksia ja oman elämänsä riskeeraamista. Stressiongelmat ovat monelle työntekijälle tuttuja.

3. Tanssija - avioero
Avioerotilanteet vaikuttavat myös terveyteen. Amerikkalaistutkimuksen mukaan tanssijoilla on muita ammatteja suurempi eroprosentti, 43 prosenttia. Baarimikoilla oli toiseksi suurin, 38 prosenttia.

4. Rakennustyö - keuhko-ongelmat
Sisään hengitetty rakennuspöly voi kehittää työntekijöille erilaisia keuhko-ongelmia, kuten syöpää, asbestipölykeuhkoa tai mesotelioomaa. Yhdysvalloissa työstä aiheutunut keuhkosairaus on yleisin työhön liittyvä sairaus.

5. Kotisairaanhoitaja - masennus
Ihmiset, joiden työnä on välittää toisesta ja hoitaa toista, esimerkiksi vanhustenkodeissa työskentelevät, ovat masennustilastojen ykkösiä. Health.com-sivuston mukaan 11 prosenttia tämän alan töitä tekevistä on kärsinyt pahasta masennuksesta. Myös työttömillä on paljon masennusta.

6. Vuorotyö - uniongelmat
Useiden tutkimusten mukaan vuorotyötä tekevillä on korkea riski kärsiä erilaisista terveysongelmista. Yksi suurimmista on uniongelmat. Ongelmat saavat alkunsa, kun ihminen muuttaa koko ajan uni- ja työrytmiään. Työntekijöiden energiatasot laskevat, heidän päätään särkee ja heidän keskittymisensä on vaikeaa. Näistä johtuen työntekijä voi tehdä enemmän virheitä töissä, hänen mielialansa ailahtelee ja hän viettää usein sairauslomaa.

7. Ylityöt - masennus
Ylitöiden tekijöillä - 11 tuntia päivässä tai enemmän - on tuplasti suurempi riski kärsiä masennuskausista kuin normaalia kahdeksaa tuntia tekevät. Lisäksi huomattavaa on, että työ, josta saa huonoa palkkaa ja vain vähän tukea, on yhtä masentavaa ihmiselle kuin työttömänä oleminen.

 

Lähde: Huffington Post

Lue alkuperäinen uutinen:

Eri töissä eri terveysongelmat – katso seitsemän pahinta ammattitautia (The Voice | 17.02.2012 )

The Voice ja Iskelmä kuuluvat SBS Mediaan.



Jaa
Kommentit

UUTISET/TERVEYS JA HYVINVOINTI

Nämä ruuat vähentävät turvotusta
18.05.2012 14:00 | Terveys ja hyvinvointi | Henriika Pärssinen | Luettu 1353 kertaa


Kimallus.fi kertoi kotisivuillaan välipaloista, jotka laskevat turvotusta. Kesä tulee ja nyt on viimeinen mahdollisuus saada vatsa timmiin bikinikuntoon. Ikävä turvotus helposti pilaa, vaikka ylimääräiset kilot olisivatkin jo lähteneet.




Näin saat halut hyrräämään vanhenemisesta huolimatta
17.05.2012 09:01 | Terveys ja hyvinvointi | Eero Kosmaa | Luettu 264 kertaa


Vanhan sananlaskun mukaan vanhuus ei tule yksin. The Examiner on listannut asioita, jotka auttavat seksuaalisuuden ylläpidossa silloinkin, kun vuosia on alkanut kertyä.




Time-lehden kansi kohauttaa - onko oikein imettää 4-vuotiasta lasta?
14.05.2012 08:50 | Terveys ja hyvinvointi | Antti Granlund | Luettu 2064 kertaa


Ristiriitaisia tunteita herättänyt Time-lehden kansikuva on aloittanut vilkkaan keskustelun siitä, kuinka kauan lapsia tulisi imettää. 




Mies, haluatko seksiä? Tutkijat selvittivät naisen halukkaimman hetken
11.05.2012 12:21 | Terveys ja hyvinvointi | Antti Granlund | Luettu 3476 kertaa


Women's Health -lehti uutisoi tutkimuksesta, jossa on selvitetty kellontarkasti, milloin nainen haluaa todennäköisimmin seksiä.





Aikuisten hammashuolto retuperällä Suomessa
11.05.2012 10:09 | Terveys ja hyvinvointi | Antti Granlund | Luettu 118 kertaa


Lähes joka neljäs 18-29-vuotias suomalainen ei ole käynyt hammaslääkärillä viiteen vuoteen.




Nämä ruoat auttavat siitepölyallergian oireisiin
10.05.2012 18:04 | Terveys ja hyvinvointi | Riitta Kujala | Luettu 1383 kertaa


Koivuallergikoilla on edessään rankka kevät, sillä koivun kukinnan odotetaan olevan tänä vuonna poikkeuksellisen runsasta. Apteekista saatavien lääkkeiden lisäksi allergiaoireita voi lievittää myös syömällä oikeita ruokia.




Hintojen korotus vähentää tupakointia - mutta vain vähän
10.05.2012 10:07 | Terveys ja hyvinvointi | Antti Granlund | Luettu 108 kertaa


Savukkeiden hinnankorotus näyttää vähentävän tupakointia maltillisesti.




Suomalaislapsia ei imetetä tarpeeksi pitkään
9.05.2012 13:39 | Terveys ja hyvinvointi | Antti Granlund | Luettu 510 kertaa


Valtaosaa suomalaislapsista imetetään suosituksia lyhyemmän aikaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n selvityksestä.




Näillä keinoilla saat reitesi kesäkuntoon
9.05.2012 08:25 | Terveys ja hyvinvointi | Riitta Kujala | Luettu 1615 kertaa


Kesä ja shortsikelit lähestyvät kovaa vauhtia. Lue vinkit siihen, kuinka saat reitesi kuosiin ennen helteitä.




Aurinkolasit saattavat olla haitaksi silmille
8.05.2012 06:12 | Terveys ja hyvinvointi | Riitta Kujala | Luettu 597 kertaa


Aurinkolasien jatkuvalla käytöllä saattaa olla silmille haitallisia vaikutuksia.






Kilpailut



Luetuimmat
Nyt
24h
Viikko














Haastattelut
CatCat: Alasti olisi hauskempaa
28.03.2012 09:30
Haastattelut | Luettu 1459 kertaa






Iskelmä
Aamuvirkkula lähtee kiertueelle
18.05.2012 07:00
Iskelmä | Luettu 617 kertaa
Äiti on paras!
11.05.2012 06:44
Iskelmä | Luettu 407 kertaa





Hae