Stressaako töissä? Katso vinkit leppoisampaan olemiseen


Terveys ja hyvinvointi | 27.06.2012 09:02 | Antti Granlund


Forbes-lehden mukaan työuupumuksesta on tullut suuri ongelma erityisesti naisille. Huffington Post on listannut kahdeksan asiaa, jotka auttavat välttämään loppuun palamista.

Työuupumus eli burnout on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, joka paljastuu väsymyksenä, kyynisenä asenteena työtä kohtaan ja heikentyneenä ammatillisena itsetuntona. Työuupumus on pilata myös yksityiselämän ihmissuhteita ja aiheuttaa masennusta, unihäiriöitä ja ahdistusta.

Forbesin mukaan työuupumuksesta on tullut pandemia erityisesti alle 30-vuotiaiden naisten keskuudessa. Burnoutin syyksi lehti esittää sen, että naiset ovat saavuttaneet kestorajansa. Monilla naisilla voi olla epärealistinen käsitys työmaailmasta ja mahdollisuuksistaan, ja koulujen ja ansioluettelon täyttämisen jälkeen työelämään siirtyminen saattaakin olla shokki. Lisäksi miehet nousevat yhä työelämässä korkeammalle nopeammin ja useammin kuin naiset.

Tässä Huffington Postin ohjeet työstressin välttämiseen:

1. Tarkista omat odotuksesi
Jos odotat, että aikanaan saamasi kiitettävät arvosanat ja hyvä käytös vievät sinut heti korkeaan virkaan, on aika muokata odotuksia. Jokaisen pitää aloittaa jostakin, yleensä pohjalta. Pidä pääsi korkealla ja muista, että oman pätevyyden todistaminen ja ammattimainen asenne vielä uraasi jossain vaiheessa eteenpäin.

2. Opi selviytyjäksi
Työpaikan dynamiikassa saattaa olla parantamisen varaa, eikä pomosta välttämättä tule koskaan sydänystävääsi. Etenkin pomon kanssa ongelmat saattavat kasvaa niin suuriksi, että työntekijä romahtaa. Kun opit selviytyjäksi, huomaat selviäväsi ilkeän pomon kommenteista ja samalla huomaat, miten tehokkaimmin voit vastata pomon odotuksiin.

3. Voit sanoa myös EI
Työntekijät, jotka yrittävät olla kaikkea kaikille ja jotka yrittävät koko ajan työskennellä täydelliset, ovat helpoiten burnoutin ulottuvilla. Lisäksi kenties pahin asia työpaikalla voi olla se, että lupaat liikoja, mutta toteutus on heikko. On kuitenkin oikeita ja vääriä tapoja sanoa ei työpaikoilla. Opi oikea tapa, ja näin saat kevennettyä työpainetta.

4. Älä vertaa itseäsi muihin
Jokaisella naisella on yksi kaveri, jolla näyttää olevan kolme kuukautta lomaa, tarpeeksi rahaa kolmen kuukauden maailmanympärysmatkalle ja seksikkään mallin näköinen miesystävä. Unohda tämä ystäväsi hetkeksi. Ja muista, että hänelläkin on todennäköisesti sellaisia ongelmia, joista sinä et tiedä.

5. Muista pitää lomaa
Esimerkiksi Yhdysvalloissa ihmiset jättävät tänä vuonna pitämättä yhteensä 226 miljoonaa lomapäivää. Tätä trendiä ei kannata seurata. Tuoreen selvityksen mukaan lähes puolet työntekijöistä piti työpaikkaansa ja itseään onnellisempana ja positiivisempana loman jälkeen.

6. Hanki mieluinen työstä irrallaan oleva harrastus
Perustuuko oma itsetuntosi ja identiteettisi vain työhön? Jos näin on, sinulla on korkea riski työuupumukseen. Kun omistaudut jollekin kiinnostavalle asialle tai harrastukselle työn ulkopuolella, sinusta tulee onnellisempi ja tasapainoisempi yksilö. Jos et muista edellistä kertaa, jolloin sinulla oli joku harrastus, mieti lapsuuttasi ja nuoruuttasi. Voisitko esimerkiksi liittyä urheiluseuraan, käydä kielikurssilla tai ryhtyä harrastamaan jotain muuta?

7. Pidä töissä taukoja
Naiset pitävät miehiä vähemmän taukoja töissä. Tämä saattaa olla yksi syy työuupumuksen lisääntymiseen. Sinun pitää ladata itseäsi myös työpäivän aikana, joten tarvitset taukoja. Pidä tauko ja käy esimerkiksi kävelyllä. Näin saat pidettyä kunnostakin huolta, vaikket ehtisi salille. Voit myös pyytää työkaveriasi kahville. Näin synnytät positiivista ilmapiiriä työpaikallesikin.

8. Arvioi oman urasi suunta
Jos olet tehnyt samaa työtä useita vuosia ja saatat tuntea työuupumuksen tulevan, on aika arvioida työtilanne. Onko arvosi muuttuneet siitä, kun ensimmäisen kerran aloitit työt? Vai ovatko yrityksesi arvot muuttuneet vuosien saatossa? Oletko saanut tarpeeksi haasteita vai oletko saanut niitä liikaa?

Lähde: Huffington Post



Jaa

Avainsanat

Lisää aiheesta
Kommentit

UUTISET/TERVEYS JA HYVINVOINTI

Miksi appelsiinimehu maistuu pahalta hampaidenpesun jälkeen? Lue selitys
23.05.2013 14:28 | Terveys ja hyvinvointi | Juuso Vainio


Monien ihmisten aamuun kuuluu sekä hampaiden harjaaminen että lasillinen raikasta appelsiinimehua. Jos nämä kaksi asiaa tekee peräkkäin, tulos on karmea.




Selällään, vatsallaan vai kyljellään? Nukkuma-asentojen hyödyt ja haitat
23.05.2013 11:01 | Terveys ja hyvinvointi | Juuso Vainio


Jos aina aamulla herätessä on paikat kipeänä, ongelma saattaa parantua nukkuma-asentoa vaihtamalla.




Suorassa istuminen on pahaksi selälle
22.05.2013 15:22 | Terveys ja hyvinvointi | Juuso Vainio


Uuden tutkimuksen mukaan tuolilla kannattaa istua hieman takakenossa.




Läpimurto lähellä: Löydetäänkö Alzheimerin tautiin lääke?
22.05.2013 09:11 | Terveys ja hyvinvointi | Juuso Vainio


Yhdysvaltalaistutkijat kertovat saaneensa erittäin lupaavia tuloksia eläinkokeista.





Karppaaminen haitallista aktiivisesti liikkuvalle
22.05.2013 08:33 | Terveys ja hyvinvointi | Rea Haverinen


Hiilihydraattien karsiminen minimiin sopii kuitenkin vain harvalle. Varsinkin paljon urheilevien ihmisten ei tulisi pelätä hiilihydraatteja laisinkaan.




Tee säärien ajelemisesta helpompaa - lue helpot vinkit
21.05.2013 14:15 | Terveys ja hyvinvointi | Reija Saarinen


Sileän ihon saamiseksi on tärkeää, että teet muutamia pikkujuttuja ennen ja jälkeen sheivaamisen.




Puutarhassa oleskelu auttaa stressiin - jo viisi minuuttia riittää
20.05.2013 15:15 | Terveys ja hyvinvointi | Rea Haverinen


Stressin yllättäessä kannattaa suunnata puutarhaan, sillä viiden minuutin touhuilu puutarhassa on tehokas stressinpoistaja.




Nainen – tunnista vaihdevuosien esioireet!
20.05.2013 13:04 | Terveys ja hyvinvointi | Sami Kuusivirta


Monia elimistöä vaivaavia ongelmia ei heti ensi alkuun mieltäisi luonnollisiksi ikääntymisen merkeiksi. 




Naisten 9 yleisintä huolta liittyen seksiin - mitä neuvovat asiantuntijat?
19.05.2013 12:00 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala


Seksuaalisuus on aihepiiri, johon liittyy miljoonilla naisilla epävarmuuksia. Asiantuntijat vastasivat naisten yleisimpiin kysymyksiin liittyen seksiin.




8 terveellisintä aamiaista - kokeile
18.05.2013 12:00 | Terveys ja hyvinvointi | Karoliina Kotala


Aamiainen on tunnetusti päivän tärkein ateria, joten sen laatuun kannattaa panostaa huolella.






Kilpailut



Luetuimmat
Nyt
24h
Viikko




























Hae