1. Älä odota itseltäsi liikoja
Ensimäisenä työpäivänä ei kannata yrittää olla heti kärryillä kaikesta siitä, mitä työssä tapahtuu. Jos on ollut kuukauden poissa, ei voikaan tietää kaikkea jokaisesta tapahtuneesta asiasta.
2. Muutkin saattavat olla samassa tilanteessa
Vaikka lomia onkin tapana porrastaa työkavereiden kesken, useilla työpaikoilla monet ihmiset palaavat töihin samana päivänä. Heidän kanssaan voi jutella paitsi kuluneesta lomasta, myös paluusta töihin.
3. Toimi järjestelmällisesti
Ala käydä järjestelmällisesti läpi niitä töitä, joita sinun on tehtävä päästäksesi jälleen kärryille. Kannattaa käyttää neljän pinon taktiikkaa: tee tänään, tee tällä viikolla, tee joskus, roskat.
4. Keskity positiivisiin asioihin
Useimmissa töissä on miellyttäviä ja vähemmän miellyttäviä työtehtäviä. Keskity niihin asioihin, joista pidät. Tutkimusten mukaan positiivisilla ihmisillä on vähemmän työperäisiä ongelmia ja lisäksi he ovat energisempiä ja rauhallisempia.
5. Vältä turhaa kiirettä ensimmäisellä työviikolla
Ei kannata haalia itselleen heti kaikkein vaativimpia töitä, julkisia esiintymisiä, asiakaspalavereja ja niin edelleen. Kuukauden aikana on saattanut tapahtua muutoksia, joista et tietä.
6. Uskalla sanoa "ei"
Jotkut työkaverisi ovat ehkä odottaneet sinua innolla töihin saadakseen sinut mukaan omiin projekteihinsa. Sinun ei heti tarvitse suostua jokaiseen ehdotukseen.
7. Muistele päättynyttä lomaa
Töiden aloittaminen on helpompaa, jos mukavat lomamuistot ovat mielessä. Positiivisten asioiden muistelu auttaa torjumaan stressiä.
8. Tee töitä rauhassa, älä unohda taukoja
Sinun ei odoteta tekevän töitä huippunopeudella ensimmäisinä päivinä lomalta palattuasi. Myös kehosi saattaa olla vielä lomalla. Käy tauolla tavallista useammin, jotta pääset helpommin työrytmiin kiinni. Älä kuitenkaan unohda tyysti töiden tekemistä.
9. Älä unohda muuta elämää
Vaikka työ onkin taas alkanut, rentoutumiseen pitäisi silti riittää aikaa. Työpäivän jälkeen ei kannata jäädä sohvalle television eteen löhöämään, vaan töiden jälkeen kannattaa yrittää tehdä samoja asioita kuin lomallakin.
10. Suunnittele tulevaa lomaa
Vaikka seuraavaan lomaan olisikin aikaa kuukausia, loman suunnittelu antaa jotain odotettavaa, mikä tutkimusten mukaan auttaa voimaan paremmin.
Lähteet: Unclutterer, Tohtori.fi, Elämää etsimässä














