Hurriganes-legendalle huulihölkkää kesken keikan

29.10.2011 01:01 - Antti Granlund

Hurriganesin Cisse Häkkisestä kertova tuore kirja kertoo vauhdikkaita tarinoita yhtyeen suosionpäivistä. Häkkinen oli muun muassa antautunut lapsilta kiellettyihin puuhiin kesken keikan.

The Voice kirjoittaa Honey Aaltosen teoksen kertaavan Häkkisen taivalta ylä- ja alamäkineen. Hurriganes oli 70-luvun puolessa välissä todella suosittu Suomen lisäksi myös Ruotsissa, jossa Roadrunner ja Hot Wheels -albumit sekä hurmokselliset live-keikat nostivat yhtyeen koko kansan huulille.

Kirjan mukaan kesken erään Ruotisin keikan Häkkisen bassonsoitto oli kantautunut lavalta, mutta häntä itseään ei ollut näkynyt missään. Miksaaja Hande Mertanen muistelee tapausta.

- Kyllä mä vähän ihmettelin siellä mikserin takana, että mitä siellä tapahtuu, kun Häkkinen ei nouse ylös polviltaan. No selvisihän se sitten. Kun Cisse oli jälleen kerran heittäytynyt polvilleen lavanreunalle, innokas ruotsalaisihailijatar oli rynnännyt hänen kimppuunsa ja kiskaissut farkkujen vetoketjun auki. Koska Cisse ei käyttänyt alushousuja, fani oli päässyt suoraan asiaan - kaivanut esiin etsimänsä ja ryhtynyt toimeen. Suihinotto kesken soiton ei Häkkistä luonnollisestikaan haitannut, ja akti sai jatkua loppuun asti.

Honey Aaltosen kirja Cisse Häkkinen ilmestyi keskiviikkona 26. lokakuuta.

Iskelmä ja The Voice ovat osa SBS Finland Oy:tä.

 

Kilpailut

Uusimmat