Kari Salmelaisen ja Viivi Pumpasen tv-ohjelma hyllytettiin

30.05.2012 07:25 - Antti Granlund

Kari Salmelaisen ja Viivi Pumpasen vetämä viihdeohjelma eX-Sinkku poistuu ruudusta vain yhden tuotantokauden jälkeen.

Nettideittailun ja viihdeohjelman yhdistänyt ex-Sinkku alkoi TV5:llä maaliskuussa. Sitä esitettiin lauantai-iltaisin parhaaseen katseluaikaan, mutta muutama viikko sitten ohjelma siirrettiin iltapäivään. Nyt se on siis päätetty lopettaa kokonaan.

Kari Salmelainen kertoo Ilta-Sanomille lopetuspäätöksen johtuvan ohjelman heikosta laadusta.

- Kyllähän se oli vähän koheltamista se touhu. Ei tehty, mitä sovittiin, tekniikka petti ja oli hankala tehdä duunia. Sovittiin, että kevät ensin, ja jos ohjelma lähtee nousuun, tuotantokausia tehdään enemmän, Salmelainen kertoo lehdelle.

Salmelaisen juontajapari Viivi Pumpanen on samoilla linjoilla Iltalehden haastattelussa.

- Mikään ei toiminut, ja koko ajan oli teknisiä ongelmia. Tuntui, että tästä ei tule yhtään mitään. Se oli kuin uppoava laiva.

TV5:ltä on kerrottu, että molemmat juontajat hoitivat työnsä moitteettomasti, eikä ohjelman lopettaminen liity heihin.

Lähteet: IS, IL

Kilpailut

Uusimmat