Loirin ja Edelmannin duetto pyrkii Iskelmän listalle - kuuntele!
Tuomittuna kulkemaan on Juha Tapio säveltämä ja sanoittama. Se on Mika Kaurismäen ohjaaman road movien Tie pohjoiseen tunnussävel.
Elokuussa ensi-iltansa saava elokuva kertoo isästä (Loiri), joka tapaa poikansa (Edelmann) pitkästä aikaa. He tekevät reissun kohti pohjoista. Matkan aikana isä ja poika puhuvat menneisyydestään ja tulevaisuudestaan sekä tapaavat erilaisia ihmisiä.
Voit katsoa kuvat ja trailerin elokuvasta tästä ja kuunnella itse kappaleen alta.
Ensi viikon listalle uutena ehdokkaana pyrkii myös Loreenin Euphoria.
Iskelmän lista kuullaan lauantaina kello 14-16. Kahdeksan kärjessä myös sunnuntaina kello 20-21 ja keskiviikkona 18-19. Äänestää voi tästä.