Tutkijat kumoavat hyttysiin ja seksiin liittyvän myytin

26.06.2012 06:10 -

Yleisen uskomuksen mukaan himokkaat ihmiset houkuttelevat hyttysiä puoleensa. Katso, mitä mieltä hyönteistukijat ovat asiasta.  

Hyttysten väitetään pistävän seksinhimoisia ihmisiä siitä syystä, että he erittävät halujen herätessä ilmaan hyttysiä hokuttelevia feromoneja. Hyönteistutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että hyttyset pistävät ihmisiä aivan toisesta syystä.

- Tuosta väitteestä ei ole näyttöä. Se tosin on totta, että seksihalut saavat ihmisen pintaverenkierron vilkastumaan ja lämmin iho houkuttelee hyttysiä, sanoo hyönteistutkija Reima Leinonen.

Lämpimän ihon lisäksi hyttysiä houkuttelevat myös ihmisen hiki ja sen mukana vapautuva hiilidioksidi. Aktiivinen ihminen vetääkin yleensä puoleensa paljon hyttysiä. Kaikenlainen liikkuminen kiinnittää muutenkin hyvin hyttysten huomion, minkä vuoksi liiallista huitomista kannattaisi välttää.

- Kun ihminen huitoo ympärillään olevia hyttysiä pois, hänen ihonsa lämpiää, ja samalla hän houkuttelee hyttysiä lähelleen entistä enemmän.

Liikunnan ohella alkoholilla saattaa olla osuutta hyttysten pörräämiseen ihmisen ympärillä, sillä myös alkoholin nauttiminen lämmittää ihoa.

Lähde: IS

Kilpailut

Uusimmat