IS: Kirjailija Eppu Nuotio muuttaa pysyvästi ulkomaille

25.06.2013 07:05 -

Eppu Nuotio sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että asuinmaan vaihtaminen on "ihka oikea seikkailu".

Kirjailija Eppu Nuotion Kemiönsaaressa sijaitseva saaristolaistalo on myynnissä. Hän on asunut miehensä kanssa vuoden ajan Saksan pääkaupungissa Berliinissä, mutta nyt pariskunta on päättänyt jäädä asumaan kaupunkiin pysyvästi.

– Maaseudulta miljoonakaupunkiin voi tuntua huimalta hypyltä, meille se on dementian karkoitusta ja iloa. Elämä on yllätyksellistä ja kiehtovaa, ja ihka oikea seikkailu meidän kaltaisillemme ihmisille, joiden juuret ovat ilmassa eivätkä maassa, Nuotio kommentoi Ilta-Sanomille.

Pariskunta pääsee muuttamaan uuteen Berliinin-kotiinsa jouluksi. Muuton tarkka aikataulu on vielä auki.

Eppu Nuotio on kirjoittanut lukuisia lastenkirjoja, jännitysromaaneja ja muita teoksia. Hän on työskennellyt myös muun muassa näyttelijänä ja käsikirjoittajana.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat