Kuva: Mikko Räsänen

Eronnut Laura Voutilainen Me Naisissa: "Petyin, ettei elämänkestävä rakkaustarina toteutunut"

03.11.2016 09:22 - Anna Hopi

Laulaja Laura Voutilainen tajusi avioerossa, ettei toista ihmistä voi hallita.

Naiselle oli iso asia päättää 17 vuoden avioliitto Juha Heikkilän kanssa. Eron jälkeen tuli elämään välitila. Laura Voutilainen ei pääse suunnittelemaan uutta elämää ennen kuin perheen kotitalo Heinolassa saadaan myytyä.

Hän asuu edelleen Heikkilän kanssa saman katon alla. Kodin jakaa myös ex-pariskunnan nuorin poika.

Uudenlaiseen epävarmuuteen totutellut tähti odottaa aikaa, jolloin voi siirtyä kunnolla eteenpäin suhteesta. Sen hän on tajunnut, ettei kiire saa olla. Se tapahtuu ajallaan. Hän on muun muassa käynyt läpi elettyjä vuosia.

- Tuntui suurelta pettymykseltä, ettei happily ever after, elämänkestävä rakkaustarina, toteutunutkaan kohdallani. Se ei kuulunutkaan minun tarinaani. Pettymyksen käsitteleminen oli vaikeaa, mutta se vaihe meni minulla ohi jo kauan sitten. Nyt alan löytää tilalle oivalluksia hyvästä ja tunteen, että päätös oli oikea, sanoo artisti Me Naiset -lehden haastattelussa.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: Perheensä kotia myyvä Laura Voutilainen: ”Kaikki on aloitettava nollasta”

Kilpailut

Uusimmat