Kuva: Senja Rapila

Laura Malmivaara Me Naiset -lehdelle: "Sulan miehen lempeään ja rakastavaan katseeseen"

16.03.2017 09:25 - Anna Hopi

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa nähtävä näyttelijä Laura Malmivaara, 43, sanoo löytäneensä itsestään uusia puolia herkän kumppanin kanssa.

Naisen mukaan hänen kaikki rakkautensa ova tärkeitä ja suuria. Laura Malmivaara eli pitkään avioliitossa elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen kanssa, ja liitosta jäi kaksi lasta. Erotuskaan Malmivaara haki apua terapeutilta, koska tajusi, että asia on parempi kohdata mahdollisimman pian.

Nykyisin Laura on yhdessä kuvataiteilijamiehensä kanssa, ja uusperheeseen kuuluu vielä omien lapsien lisäksi miehen tytär. Näyttelijä sanoo nauttivansa siitä, että talo on täynnä ihmisiä. Hän tapasi nykyisen kumppaninsa neljä vuotta sitten helsinkiläisessä baarissa - ja se oli menoa samantien.

"Miehen lempeys sytyttää"

Laura kehuu puolisoaan herkkyydestä ja kommunikaatiosta - vuosien varrella puhumisen taito on vain korostunut. Hän myös kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa antaneensa itselleen tarpeeksi aikaa eron jälkeen yksinoloon, jolloin suhteeseen ei hypätty vanhat taakat selässä.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa nähtävä näyttelijä sanoo, että tanssi on lisännyt tunnetta omasta aistillisuudesta. Laura paljastaa haastattelussa, mikä hänet saa syttymään.

- Mieheni lempeä ja rakastava katse on jotain, johon sulan aina. Vaikka saan työni puolesta osakseni paljonkin huomiota, sisuskalujani liikuttaa se, että ihminen, jota rakastan, huomaa minut. Empaattisuus ja lempeys ovat ihmisen tärkeimpiä piirteitä. On myös kaunista, että mieheni huolehtii lapsistani, vaikka hän ei ole heidän isänsä. Hän tekee puolestani asioita, koska haluaa helpottaa elämääni, Laura kuvailee lehdelle haastattelussa.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: Laura Malmivaara vältteli pitkään viihdeohjelmia: "Suojelin uskottavuutta"

Kilpailut

Uusimmat