Kuva: AOP

Pari tyrmäsi toisensa harjoitellessaan häätanssia - molemmat kiidätettiin ensiapuun

14.07.2017 15:45 - Katariina Auvinen

Pariskunta yritti tehdä ikonisen elokuvasta tutun tanssiliikkeen.

Persoonallinen häätanssi on hieno ajatus, mutta sen toteutus ei aina mene ihan suunnitelmien mukaan. Näin kävi englantilaiselle Sharon, 52, ja Andy Pricelle, 51, jotka halusivat sisällyttää häätanssiinsa Dirty Dancing -elokuvasta tutun nostoliikkeen. 

Ajatus oli kaunis, mutta pari juoksi niin pahasti toisiaan päin, että molemmat menettivät iskun voimasta tajuntansa. Onneksi paikalla oli myös parin läheisiä, koska he soittivat ambulanssin paikalle. Molemmat kiidätettiin ensiapuun. 

Pari selitti, että he olivat katsoneet muun muassa John Travoltan tähdittämän legendaarisen 1980-luvun elokuvan yli 30 kertaa. Näin ollen he päättivät sisällyttää häätanssiinsa liikkeitä myös elokuvan tanssista. 

Pricen pariskunta harjoitteli liikettä lähipubin puutarhassa. Sairaalassa pariskunta virkosi, mutta he kärsivät edelleenkin kivuista. Andyn selkä vääntyi ja Sharonilla on edelleen mustelmia muistona tapahtuneesta. Pari suunnitteli pitävänsä hääseremonian tämän vuoden lopulla, mutta muutti suunnitelmiaan häätanssin suhteen. He aikovat tanssia hääpäivänään hyvin hitaasti. 

Lue myös: Pariskunnan häätanssi sai yllättävän käänteen - katso suursuosioon noussut video

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat