Kuva: Mikko Räsänen

Antti Tuisku jakoi Instagramissa tiukan kirjoituksen: "Tahallinen vahingoittaminen ei ole ok"

26.07.2017 13:45 - Katariina Auvinen

Laulaja allekirjoitti fanisivunsa kirjoituksen keikkavieraiden käytöstavoista.

Laulaja Antti Tuisku on suositumpi kuin koskaan ja se näkyy myös keikkojen ihmismäärässä. Laulaja otti kantaa ensimmäisen kerran huhtikuussa fanien keikkakäyttäytymiseen. Hän kertoi silloin Instagramissa kuinka ikävältä tuntuu nähdä lavalta fanien ottavan yhteen yleisössä. Nyt Tuisku nosti asian jälleen esille. 

Hän jakoi Instagramissa eilen fanisivunsa tekevän kirjoituksen ja kuvan, jossa muistuteltiin taas keikkojen pelisäännöistä. Tuisku esiintyi viime viikonloppuna muun muassa Tampereella ja Helsingissä. 

"Huono käytös ja toisten keikan tahallinen pilaaminen ei ole OK, olitpa sitten uusi tai vanha fani. Toisten konserttivieraiden tahallinen vahingoittaminen ei ole OK. Aivan jokaisella on yhtä lailla oikeus nauttia keikasta ilman, että pitää olla huolissaan omasta tai kaverin turvallisuudesta." 

Kirjoituksessa painotetaan, ettei ole mitään merkitystä onko keikka joillekin ensimmäinen vai ehkä viideskymmenes.

"Se, että jonkun artistin löytää vasta nyt, ei tee uudesta fanista luuseria. Se, että jokaisella keikalla on paljon uusia kasvoja, tarkoittaa sitä, että yhä useammat ihmiset ovat vihdoin löytäneet jotain sellaista, mistä itse on saanut niin paljon iloa ja voimaa jo vuosien ajan. Se, jos jokin on mielettömän hienoa! Jatkuvasti kasvava fanijoukko antaa artistille myös mahdollisuuden toteuttaa omaa visiotaan yhä suurempana, tehdä lisää upeaa musiikkia ja toteuttaa yhä upeampia spektaakkeleita meidän kaikkien iloksi. "

Antti Tuiskun basisti Jarkkis Toivanen on kommentoinut myös kirjoitusta. Toivasen mielestä vieraiden käytös vaikuttaa myös lavalla olevien fiiliksiin. 

Lue myös: Antti Tuisku ojentaa aggressiivisia keikkakävijöitä Instagramissa: "On erittäin ikävä nähdä..."

Lähde: Instagram

Kilpailut

Uusimmat