Kuva: AOP

Adele tekee uuden aluevaltauksen? Kosiskellaan mahdollisesti uuteen elokuvaan

05.09.2017 17:45 - Katariina Auvinen

Muusikko on pitänyt hiljaiseloa kuukausia jatkuneiden ääniongelmien vuoksi.

The Sun -julkaisu uutisoi, että laulaja Adelea, 29, kosiskellaan parhaillaan 1960-luvulla Broadwaylla nähdyn Oliver-musikaalin pohjalta tehtävään elokuvaan. Elokuvan tekijätiimi olisi julkaisun mukaan ottanut jo yhteyttä laulajaan. 

Adele on painiskellut ääniongelmien kanssa koko kesän. Hän on pitänyt hiljaiseloa sen jälkeen, kun nainen joutui perumaan kiertueensa viimeiset konsertit ongelmien vuoksi. Hän on kertonut, ettei lääkärit vielä tiedä, onko laulaja vahingoittanut äänihuuliaan pysyvästi. 

Lähipiirin mukaan Adele olisi vakavissaan harkitsemassa tarjousta. Hän saisi olla neljävuotiaan poikansa kanssa, koska kuvaukset toteutettaisiin lähellä. Muusikko kertoi heinäkuussa, että hän ei aio enää tehdä samanlaista maailmankiertuetta. 

Oliver-elokuvaa lähtisi luotaamaan menestysmusikaalin, Les Miserablesin, ohjaaja Sir Cameron Mackintosh

Lue myös: Adele kommunikoi nykyisin viittomalla - yrittää epätoivoisesti pelastaa äänensä

Lähde: The Sun 

Kilpailut

Uusimmat