Kuva: Mikko Räsänen

Vesa-Matti Loirista elämäkertakirja! Kirjoittajana Jari Tervo

23.03.2018 10:23 - Iiro Myllymäki

Kirja julkaistaan syksyllä 2019.

Taiteilija Vesa-Matti Loirista, 73, kirjoitetaan kauan odotettu elämäkerta. Elämäkerran kirjoittaa toinen suomalaisten rakastama kulttuurintekijä, kirjailija Jari Tervo. Kirja julkaistaan syksyllä 2019.

- Ehdotin Vesa-Matti Loirille elämäkerran kirjoittamista neljä vuotta sitten. Taiteilija kieltäytyi. Tunsin häntä sen verran, etten ryhtynyt taivuttelemaan. Vaarana oli, että hän sanoo kovalla äänellä: EI. Silloin kieltäytyminen on lopullinen. Jätin miehen kypsymään omaan liemeensä. Viime vuoden talvena Loiri soitti: tehdään nyt se kirja. Nyt sitä on tehty jo jonkin aikaa, kertoo Jari Tervo tiedotteessa.

Jari Tervo on tehnyt runsaasti taustatyötä kirjaa varten ja on myös haastatellut Loirin ”elämän naisia”.

- Syytän Jari Tervoa kaikesta. Kieltäydyin jo kerran. Mutta pitkään ja hartaasti mietittyäni päätin kertoa Jarille kaiken. Kenenkään muun mukaan en olisi lähtenyt, kertoo Vesa-Matti Loiri.

Loirista on aiemmin kirjoitettu elämäkertakirja, joka julkaistiin vuonna 2010. Loiri ei antanut siunaustaan tälle Petri Nevalaisen kirjoittamalle teokselle vaan ilmaisi suoraan harmistuksensa kirjan julkaisusta. 

Lue myös: Hannele Lauri muistelee romanssiaan Vesa-Matti Loirin kanssa: "Hän on opettanut minulle paljon"

Kilpailut

Uusimmat