Kuva: Emmi Moilanen

Pete Parkkonen avautui terapiasta: "Sut lyödään hulluksi heti"

30.11.2018 20:15 - Katariina Auvinen

Parkkonen vieraili Iskelmän Satu Kotosen Sunnuntaivieraana.

Laulaja Pete Parkkonen, 28, kävi Iskelmän Satu Kotosen Sunnuntaivieraana. Koko haastattelun pääset kuuntelemaan RadioPlayn kautta. Parkkonen on jäämässä puolen vuoden tauolle ensi vuoden puolella, mutta sitä ennen hän ehtii vielä keikkailla.

Parkkonen kertoo Kotoselle, että hän on todella sinut itsensä kanssa. 

- Kyllä pidän itseäni komeana. Minulle tyyli on todella tärkeää ja puen päälleni niitä asioita, joissa minulla on hyvä olla. Siinä vaiheessa, kun katson peiliin, minun pitää tykätä itsestäni. Teen myös niin, että jos minulla on laiska päivä ja asioita pitää saada tehtyä, laitan pikkutakin ja kauluspaidan päälleni, Parkkonen kertoo. 

Parkkonen kertoo, että hänelle asiat alkavat sujumaan kauluspaidan ja pikkutakin avulla. 

- Nostan puvulla omaa ryhtiäni, hän selventää. 

"Suosittelen terapiaa kaikille."

Parkkonen on kertonut avoimesti, että hän on käynyt terapiassa juttelemassa. Kotonen tiedusteleekin, että millaista apua mies on saanut vastaanotolta.

- Suosittelen terapiaa ihan kaikille. Se on minulle kuin peili, jossa saan peilata tekojani ja kertoa ääneen kaikki asiat. Totta kai ystävien kanssa puhun asioista, mutta se on aivan eri asia avautua täysin tuntemattomalle, hän kertoo. 

Parkkonen ei ymmärrä, miksi terapialle on luotu negatiivinen leima. 

- Itsensä peilaaminen ja puhuminen ei pitäisi olla pelottavaa. Suomessa sut lyödään hulluksi heti, jos olet käynyt terapiassa. Sille on annettu jopa sana, kallonkutista, joka on todella negatiivinen, Parkkonen kertoo. 

Parkkonen on kuitenkin tyytyväinen, että nykyisin ihmiset tuntuvat puhuvan paljon enemmän kuin ennen ja miettivänsä omia tekojaan tai tapojaan. Mies kertoo, että hän aikoo ylpeänä kantaa lippua terapian ja siellä puhumisen puolesta. 

Parkkonen kertoo haastattelussa myös perheestään sekä tulevaisuuden haaveista. 

Lue myös: Vappu Pimiän huumorintajua ei aina ymmärretä: Yksi ikimuistoinen hetki koettiin synnytyslaitoksella

Lue myös: Neon2-yhtyeen Jussi Rainio: Vainosin ihmisiä humalassa

Lue myös: Lola Odusoga ei voi sietää kehuja hoikkuudesta - "Minua ei määritellä kokoni perusteella"

Kuuntele koko haastattelu RadioPlayn kautta. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Iskelmä ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat