Kuva: Emmi Moilanen

Sara Parikalle some on tulonlähde: paljastaa millaisille yhteistyöehdotuksille sanoo suoraan ei

17.01.2019 15:45 - Henna Koste

Näyttelijä Sara Parikalla on monta rautaa tulessa. Tällä hetkellä hän iloitsee tuoreesta kirjastaan sekä sometyöstä.

Näyttelijä Sara Parikka, 27, on tullut tullut Salatut elämät -sarjasta, mutta on nykyisin myös suosittu persoona sosiaalisessa mediassa. Nyt Parikka on julkaissut ensimmäisen kirjansa 365 - ilon ja inspiraation vuosi (WSOY). Kirja on täynnä inspiraatiota ja ajatuksia: ruokaresepteistä leffasuosituksiin ja elämänohjeista terveysneuvoihin. 

Inspiraatiokirja ei kuitenkaan ollut alun perin Parikan idea. Kustantaja oli saanut alkuperäisen ajatuksen kirjasta ja pyysi Parikkaa tapaamiseen. 

- Olin todella nihkeä, enkä tiennyt mistä on kysymys. Ajattelin kuitenkin käydä tapaamisessa. Innostuin ideasta mielettömän paljon. Kun tapasin ne ihmiset ja kuulin ideasta, se tuntui niin omalta jutulta. Olen vahvasti intuitiotyyppi, Parikka kertoo.

Nainen sai tehdä kirjan omalla aikataulullaan. Nyt uunituore kirja on saanut positiivisen vastaanoton.

- Olen tehnyt kaikenlaisia projekteja, mutta mikään ei ole ollut sellainen, että ihmisten olisi pitänyt käyttää rahaa. Esimerkiksi blogiani ja Instagramia ei tarvitse seurata, jos ei tykkää. Jännitin kirjan vastaanottoa. Olen saanut kuitenkin ihanaa palautetta. Se tuntuu jopa mykistävältä, Parikka iloitsee. 

"Somella voi tienata paljon"

Parikka elää yhdessä miehensä Mikko Parikan ja kahden tyttärensä kanssa. Viime vuosina on ehtinyt tapahtua paljon.

- Tässä hetkessä on niin ihana olla, etten edes halua haluta koko ajan jotain. Tykkään sometyöstä paljon, ja sen tuomista mahdollisuuksista. Minulla on oma yritys, jonka kautta teen duuneja. Haaveilen, että saan jatkaa niitä. Haluan olla koko alan kehityksessä mukana, Parikka sanoo.

Nainen perusti blogin ollessaan äitiyslomalla. 

- Halusin, että olisi joku paikka, missä lukee yhteystietoni. Aiemmin se oli mennyt aina Salkkareiden kautta, Parikka huomauttaa. 

Blogi- ja somepuolella hänen ainoa tavoitteensa ei suinkaan ole kasvattaa pelkästään mahdollisemman suurta seuraajajoukkoa. 

- Tiedän, millä tavoin voisin yrittää kasvattaa seuraajamäärää Instagramissa. Jos rupean kyttäämään sitä, ajatus menee siihen. Tekeminen ei voi olla siitä kiinni, hän korostaa.

Parikka tietää, että brändit satsaavat nyt mielellään somepersooniin vaikka printtimainonnan sijaan. 

- Suomessa isoimmat somepersoonat tienaavat todella hyvin. Jos ostetaan Instagramissa joltain vaikuttajalta mainos, sen levikki voi olla kolminkertainen lehtimainokseen verrattuna. Kaikki kuitenkin ymmärtävät sen, että lehteen painetusta mainoksesta maksetaan, hän sanoo.

Somepersoona toteaa, että toisinaan yhteistyöt pakkaantuvat yhteen ajankohtaan. Parikka on tarkka, kenen kanssa tekee yhteistyötä.

- Ei se ole minkään yrityksen etu ostaa mainosta sellaiselta, jonka sisältöön se ei istu. Todella paljon tulee sellaisia tarjouksia, joille sanon "kiitos ei". Ne ovat esimerkiksi tuotteita, joista käytän toisen lafkan vaihtoehtoa. En lähde silloin tekemään. En myöskään tee sellaisia yhteistöitä, jotka eivät sovi lapsille: alkoholia tai mitään muuta aikuishommaa, Parikka naurahtaa.

Kirjassa riittää inspiraation lähteitä vuoden jokaiselle päivälle, mutta ne eivät ole vuodenaikoihin sidottuja. (kuva: WSOY)

Sara Parikka iloitsee tuoreen kirjansa palautteesta. (kuva: Emmi Moilanen)

Lue myös: Salkkarit-pari muistelee kihlautumistaan söpöllä kuvalla - katso, miltä he näyttivät parikymppisinä

Kilpailut

Uusimmat