Kuva: AOP

Suomen Lucia-neidoksi valittiin Madeleine Amoroso - "Isoäitini saa varmaan hepulin"

13.12.2023 10:15 - Lauri Kujanpää

Amorosalle Lucia-perinne on hyvin merkityksellinen.

Helsingistä kotoisin oleva Madeleine Amoroso on valittu Suomen Luciaksi 2023.

- Tuntuu todella kivalta! Odotan innolla, että saan alkaa esiintymään, tavata paljon ihmisiä ja laulaa, tästä tulee intensiivistä mutta hauskaa aikaa, Amoroso sanoo Folkhälsanin- verkkosivuilla.

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi 13. joulukuuta. Amorosolle Lucia-perinne on hyvin merkityksellinen, sillä hänen isovanhempansa ovat Lucian tavoin kotoisin Sisiliasta.

- Olen aina tiennyt Lucian olevan kotoisin sieltä, joten tämän yhteyden ansiosta olen todella tuntenut, että haluan osallistua Lucia-vaaliin. Isovanhempani ilahtuvat varmasti kovasti uutisesta, että minut on valittu Suomen Luciaksi, isoäitini saa varmaan hepulin, Amoroso kertoo iloisena.

Madeleine Amoroso on vuoden 2023 Lucia. (kuva: Folkhälsan / Henrik Schütt)

Madeleine Amoroso kruunataan Suomen Luciaksi Helsingin tuomiokirkossa keskiviikkona 13. joulukuuta 2023 kello 17. Kruunajaisten jälkeen Lucia-kulkue kulkee Helsingin keskustan läpi. Kulkue lähtee matkaan hieman kello 18 jälkeen.

Luciamorgon-ohjelma Lucian päivänä lähetetään Yle Fem -kanavalla kello 8.20 ja Yle TV1 -kanavalla kello 10.40. Ohjelma on katsottavissa myös Yle Areenasta. 

Lue myös: Suomen googlatuimmat ihmiset vuonna 2023 - ykkönen tuskin yllättää

Lue myös: Aki Kaurismäen hittielokuva Kuolleet lehdet nimettiin nyt jopa Golden Globe -ehdokkaaksi

Lähde: Folkhälsan

Kilpailut

Uusimmat