Kuva: AOP / Tomi Natri

Sara Parikka antoi huvittavan vastauksen, kun Mikko Parikka tunnusti ihastuksensa

14.01.2024 18:15 - Sanni Seppä

Sara Parikka kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa, miten rakkaustarina Mikko Parikan kanssa alkoi.

Vaikuttaja ja näyttelijä Sara Parikka kertoo Esko Eerikäisen Sunnuntaibrunssi-podcastissa, miten rakkaus hänen puolisonsa Mikko Parikan kanssa roihahti. Kaksikko tutustui aikanaan Salatut elämät -suosikkisarjassa, jossa molemmat näyttelivät.

Sara kertoo, että Mikko liittyi nuorten Salkkarit-näyttelijöiden kaveriporukkaan saadessaan roolin sarjasta. Porukka vietti aikaa kuvausten ulkopuolella ja tuolloin kaksikko pääsi kunnolla tutustumaan toisiinsa.

- Jossain vaiheessa Mikko sitten sanoi, että hän on ihastunut. 

Saralla oli tuolloin varsin huvittava vastaus juuri ihastuksensa tunnustaneelle miehelleen:

- Sitten vaan sanoin, että: "Se on niin perus tässä duunissa. Kaikki ovat tosi aurinkoisia, kivoja ja ihania. Odota, kun tulee seuraava tyttö, niin sitten ihastut siihenkin. Sitten se menee ohi", Sara sanoo nauraen.

- Mikko sanoi, että ei mene ohi, kyllä tämä on tässä. Sitten me aloimme hengailemaan ja kaveruudesta se lähti.

Saran mielestä oli hyvä, että suhde alkoi kaveripohjalta.

- Musta tuntuu, että olin alusta saakka tosi oma itseni ja aika sellainen kipakka – sellainen, mitä ei välttämättä normaalisti minusta heti välittyisi. 

- Ei tullut sitten yllätyksenä myöhemmin, Sara nauraa.

Pari on pitänyt jo vuosia yhtä ja heillä on myös kolme lasta. Sara haluaa kuitenkin muistuttaa esimerkiksi rakkautta etsiviä ystäviään siitä, ettei rakkauden löytämisen tarvitse mennä tietyllä tavalla, esimerkiksi salamarakastumalla.

- Ei mulla vaikka ollut mitään tunnetta heti, että ah, tämä on upeaa. Se tuli vasta siinä hengailun myötä. Ei sen aina tarvitse mennä jotenkin tietyllä tavalla, hän muistuttaa.

Voit kuunnella koko jakson alta tai Podplaysta.

Lue myös: Bee kertoo, miten hän pääsi jaloilleen äitinsä, radiojuontaja Sari Seppälän kuoleman jälkeen

Lue myös: Pernilla Böckerman menestyi jo nuorena, mutta varoo julkisuuskuvaansa: "Luultavasti en elä täysillä"

Lue myös: Nopea julkisuuteen nousu jättihitin myötä oli Sini Sabotagelle rankka kokemus - "Menin suoraan terapiaan"

Kilpailut

Uusimmat